Kaninkolo

Työni parhaita puolia on luikahtaa aamupäivisin Kinopalatsin uumeniin kurkkimaan elokuvia. En ole vaativa asiakas: valkokankaalla melkein mikä tahansa vetoaa minuun. Vaikka leffa ei olisi sinänsä kummoinen, voi muurautua mukavaan penkkiin ja puida elämäänsä häiriöttä.

Ja elokuva inspiroi aina jotenkin tai johonkin. Niin kuin vaikka äsken nähty Rabbit Hole, ihan sievä elokuva suremisesta. Puolitoistatuntinen inspiroi muun muassa kirjoittamaan päässä seuraavan listan: hanki tosi hieno musta tussi, matkusta Yhdysvaltain itärannikolle, leivo kirsikkapiiras. Ainakin kaksi noista on helposti toteutettavissa.

Nicole Kidman oli soma ja Aaron Eckhart aina niin sympaattinen – ja mikä parasta, puolet hänen kasvoistaan eivät tällä kertaa olleet palaneet luuhun asti.

Hiukan teki tiukkaa katsoa tuoreena äitinä lapsenmenetysdraamaa. Kun janojuomana oli vielä kokonaisvaltaiset kofeiinitärinät aiheuttanut, aivan liian iso magnum latte, kombo oli haastava. Selvisin.

Nyt työhuoneella lempilounaan kanssa. Raejuustopurkki forever!