Barcelonaan!

In Finland we have this thing called hyvinvointivaltio.

No, jotkut kylläkin väittävät sitä kuolleeksi, mutta tärkeitä rippeitä on vielä jäljellä: niin vain valtio piffaa vanhempainvapaiden jälkeen isille vielä isäkuukauden. Eikä se kuukausi muuten ole neljän viikon tai 30-31 päivän mittainen, vaan kuusi viikkoa. Että semmoinen kuukausi.

 

Tämän lapsen kohdalla ajoitimme isäkuukauden – siis isäkuusiviikkoisen – ankeimpaan syksyyn ja päätimme karata kauas pois. (Niin kauan kun vain toinen meistä on freelancer, tällaiset mahikset on pakko käyttää. Muutoin mennään loppuelämä sillä ”neljä lomaviikkoa kesällä ja yksi talvella” -setillä.) ”Kauas pois” ei meidän tapauksessamme tarkoita Thaimaata tai edes ensin kaavailemaamme New Yorkia, koska olemme paatuneita Eurooppa-narkkeja ja toivoimme, että mahdollisimman monella kaverilla olisi varaa tulla kyläilemään (ekstramakkari löytyy!). Lämpöä toivoimme silti, rentoa menoa ja tietysti mahdollisimman hyvää ruokaa. Barcelona it is.

 

 

 

Ainakin kuvissa AirBnBn kautta vuokrattu kämppämme näyttää kivalta. Huomenna se nähdään!

 

Uljakselle paukahti Murphyn lain mukaisesti tänään elämänsä eka kuume ja korvatulehdus, joten onnittelut huomenna Norwegianilla kanssamme Barcaan lentäville. Odotettavissa kirkumista rivillä 30. Mutta kyllä sen neljä tuntia jotenkin sinnittelee, kun edessä on 31 ihanaa päivää.

Teen Epsanjassa jokusen tunnin töitä miltei joka aamupäivä, mutta mitä siitä — ne ovat kivoja töitä ja voin niitä tehdessä tuijotella Paral-lelin hulinaa. Aleksi saa kierrättää sen ajan lapsosia lähipuistoissa. Sitten nukutaan koko perheen päikkärit ja lähdetään seikkailemaan.

Koska minä olen minä, olen toki raapustanut kalenteriin jo kolmisenkymmentä kohdetta, jotka ois vähän niinku pakko nähdä. Olen ollut Barcelonassa useaan otteeseen aiemminkin, mutta vaikka Sagrada Familian torneja tai Parc Güellin värikkäitä muotoja katselisi 20 vuotta putkeen, ei niistä voisi saada tarpeekseen. Kaikki on nähtävä tokaa, kolmatta, neljättä tai viidettä kertaa. Ja sitten taas toisaalta: kaikki on tosiaan jo nähty, jos huvittaa tehdä ihan uusia suunnitelmia spontaanisti, sekin käy.

 

Ja syöminen. Se nyt on meidän matkoillamme aina tärkeintä. Kun on kuukauden reissussa, päiväbudjetti ei ole huikea, mutta joko lounas tai päivällinen syödään joka päivä ulkona. Koska katalaanit illastavat arkenakin siinä klo 22 kieppeillä ja lasten mielenterveys on tuolla kellonlyömällä jo aika heikoilla kantimilla, hyödynnämme luultavasti lounasajan menu del dia -settejä ja kiskomme kympillä kolme ruokalajia ja viinit päälle ja kokkaamme kotona iltaisin. Aion ostaa espanjalaisen keittokirjan ja vääntää etupäässä paikallista ruokaa koko kuun. Olen projektista innoissani! Asunto sijaitsee ihan Mercat de Sant Antonin eli suht turistittoman ruokatorin hoodeilla. Miten paljon odotankaan, että pääsen hiplaamaan mammojen appelsiineja ja valkkailemaan kaloja ja vihanneksia. Aleksi taas haaveilee merenelävistä, jotka ovat mahdollisimman limaisia ja lonkeroisia.

 

Lapset eivät taida tajuta koko jutusta vielä paljon mitään: Sulolle tosin olen kertonut Tibidabon huvipuistosta vuorenrinteessä, sademetsästä Cosmocaixa-museossa ja köysiradasta Montjuic-vuorelle.

 

Nyt jatkan satunnaisten rääsyjen viskomista matkalaukkuun. Seuraavan kerran kirjoitan Poble Secin ytimestä! Adios, amigas! Vamos a la playa!