Barhaat blinit

Se on blinisesonki ny!

Kuten kaikki tiedämme, sydäntalvi ei ole mitään ilman blinejä. Jos olet pystynyt venyttämään blinikekkerihimoasi helmikuulle saakka, aion tarjoilla nyt sinulle runsaassa voissa paistetun blinireseptin, joka on vertaansa vailla. On nimittäin eri hyvä! Ja vaikka olisitkin jo kiskonut keon paksuja tattariplättyjä jo tammikuussa, sorrupa toistamiseen. Tiedät, että haluat…

blini2.jpg

 

Täältä tulloo!

 

Blinit

Edellisenä päivänä: Juuri

6 dl maitoa

1 prk smetanaa

1/2 palaa tuoretta hiivaa

6 dl tattarijauhoja

PaistopäivänäTaikina

6 dl vehnäjauhoja (meillä oli jengissä keliaakikko, joten tehtiin pelkästä tattarijauhosta)

4 dl maitoa

4 kananmunaa

2 dl olutta (samaisen keliaakikkovieraan johdosta erittäin harvat oluet käyvät, mutta Laitilan oluet ovat gluteenittomia! Ainakin Kukko, jota me käytimme)

3 tl suolaa

 

Eli juuri toteutaan toki niin, että hiiva murustetaan nesteeseen ja lopuksi jauhot sekaan. Annetaan kohota mieluiten yön yli, mutta vähintään nelisen, viitisen tuntia.

Seuraavana päivänä megeen jauhoa, maitoa, olutta, suolaa ja erikseen keltuaiset sekä valkuaisvaahto. Joka aina kehotetaan kääntelemään varovasti mukaan. Tiiä nyt sitten, miten varovasti kääntelin, mutta kyllä sillä on roolinsa ihanassa kuohkeudessa, joten älä fuskaa.

Paistetaan järkyttävässä määrässä voita ja tarjoillaan mätien, smetanan, punasipulisilpun, hunajan, suolakurkkujen, sienisalaatin ja graavilohen kanssa. Lisukesörsseleitä sopii keksiä enemmänkin.

 

Tuosta reseptin taikinamäärästä riittää kunnolla kuudesta kahdeksalle aikuiselle. Eli pienemmälle porukalle määrät voi puolittaa. Meitä oli kuusi aikuista ja kaksi pirpanaa, eikä lettusia jäänyt holtitonta määrää. Smetanapurkkeja kului vaatimattomat seitsemän kappaletta. En siis yhtään liioitellut, kun ladoin niitä kahdeksan ostoskärryihin! Sain pari huvittunutta katsetta, mutta se parhaiten nauraa, joka viimeksi nauraa. In your face, smetana-aliarvioijat!

 

Blini-iltamme epävirallinen teema oli Russian Royalty eli kyseenalainen mauttomuus. Toteutimme tätä uusrikkaiden öykkärismistä kielivin karvahatuin, tekoturkisliivein, valkoisin hupparein sekä omassa tapauksessani maatuskahenkeen kummallisesti leikatuin, epäimartelevin polyesterikoltuin. Leideille suositus oli ehdottomasti liikaa meikkiä.

blini3.jpg

 

Ja mahti-iltahan siitä kehkeytyi. Ja vaikka loputtomat vodkasnapsit skipattiin, seuraavan päivän krapula oli vähintäänkin kuninkaallinen. Vaan en kadu. Sillä kuka voisi koskaan katua blinejä?

 

Suhteet Ruoka ja juoma Ystävät ja perhe
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.