Pääsiäisparantola

Maailmassa on tiettyjä hämmentäviä lainalaisuuksia, kuten se, että kun palaa reissusta, on sinä iltana kyvytön laittamaan ruokaa. Se vain tuntuu aivan ylitsepääsemättömän rasittavalta. Tiedättekö? Tiedättehän? Vaikka olisi oikein varta vasten varautunut paluuseen ja seivannut jääkaappiin jotain soveltuvia aineksia, ei vaan pysty. (Oikein ”odotan” kesää, kun tämä ilmiö toistuu jokaisena mökiltäpaluusunnuntaina.)

No, tänään ongelma ratkaistiin noutosushilla.

Pääsiäinen on siis ohi, lomailu ei niinkään: tarkalleen tilastojen mukaisen 14 vuorokauden itämisajan päätteeksi Uljakselle pärähti isoveljensä vanavedessä vesirokko. Hassu tauti: (rokon jo sairastaneen) aikuisen ei tarvitse pelätä tartuntaa, eikä lapsi ole erityisen kipeä. Meidän kummallakaan lapsella tautiin ei ole liittynyt ollenkaan kuumetta. Näppylät ovat kutisseet vuorokauden verran, mutta niiden parantumista tarvinnut odotella päivä- ellei viikkotolkulla. Julkisilla paikoilla ei saa tai kehtaa liikkua. Nökötetään siis neljän seinän sisässä näennäisen terveiden lasten kanssa vähintään viikko per naama. Muodon vuoksi marisin karanteenista hetken. Sitten tajusin, että täähän on itse asiassa siistiä. Ollaan katseltu holtittomasti leffoja, tehty helppoa ruokaa, leikitty ja löhötty loputtomasti. Kumpikaan lapsi ei mangu seuraa tai päiväkotiin — nämä ovat vannoutuneita kotihiiriä, aivan kuten vanhempansa.