Voi nakki. Kirjoitin eilen kotikaupunginosastani. Postaus lähti liikkeelle pikavisiitistä lähikiinalaiseen, eli lähiravintolaan. Piti kirjoittaa lähiravintolan tärkeydestä ylipäätään. Kun on liian nälkä ja tahtoo nassuttaa jonkun muun valmistamaa ruokaa, mutta ei jaksa pynttäytyä ravintolaan tai talsia keskustaan. Kävi kuitenkin niin, että jaarittelin Portsan puutalomäärästä, pesuloista, kukkakaupoista, leipomoista, töykeistä kauneushoitoloista… Mietin kaikki kadut päästä päähän läpi. Muistin […]

Kaupunginosarakkaus on tärkeä tunne. Sillä sitoo itsensä paikkaan. Ankkurointi kasvattaa turvallisuudentunnetta, lisää oman elämän merkityksellisyyttä (joko oikeasti tai vähän valheellisesti, samapa se) ja vastaavasti tuottaa onnea.* Minun kaupunginosani on Turun Port Arthur, eli Portsa. Puutalokorttelia toisensa perään. Useimmissa näistä puutalokämpissä kolme kerrosta (ullakolle ja kellariin rakennettu yhdet huoneet ja/tai sauna), meilläkin pieni ullakkokoppero, jota aluksi […]

Kadehdin niitä ihmisiä, joiden kodin sydän on keittiö. On jotenkin niin eurooppalaista selittää, kuinka ”istumme tuntikausia keittiössä ja puimme päivän kuulumisia teekupposten äärellä”. Lisäksi tietysti ”kutsutaan ystäviä syömään, sillä pöydän ympärille mahtuu suurempikin joukko läheisiä”. Sitten ”parannetaan maailmaa pikkutunneille saakka punaviinipulloja kumoten”. Ei sillä: rakastan kokkaamista ja kahvin juomista, meidänkin keittiön pöytämme ympärille mahtuu iso […]

Ystäväni Terhi nimitti minua eilen keikkanegailijaksi. Termi pitää paikkansa. Jaksan keikkoja nykyään todella huonosti. (Toista oli joskus 90-luvulla, jolloin saatoin käydä vaikka viidellä keikalla viikossa kyllästymättä, eturiviin tunkien, villisti tanssien ja laulaen. Ei hyvät hyttyset. Those were the days.) Syitä piisaa: 1) keikkoja edeltävät etkot ovat miltei aina niin huiput, ettei tee yhtään mieli laittaa […]

Ei ole parempaa kuin matkaltapaluun jälkeinen aamu. Se sitä edeltävä paluuilta ei vielä ole hyvä: jääkaapissa ei ole mitään, ei jaksa tilata edes pizzaa, ja pahimmassa tapauksessa keittiössä odottaa kasa haisevia tiskejä ja roskiksia. (No, meillä ainakin.) Laukkujen purkaminen ketuttaa. (Yleensä en sitä teekään. Kerran tulin Madridista syyskuussa ja lähdin New Yorkiin tammikuussa, enkä purkanut […]

Olen selvinnyt taas hengistä yhdestä near-death -kokemuksesta, jota lennoksi kutsutaan. Tärisen ilosta. Tärinöille ja täpinöille on toinenkin syy. Luomuruokapiiri on siintänyt haaveissani vuosikausia, mutta en ole saanut aikaiseksi perustaa moista. Nyt pääsin mukaan puuhaamaan piiriä alusta asti. Äsken lähetin koordinaattoriflikkaselle ekan tilauksen. Hihkuin painaessani lähetä-nappulaa. Olen niin fiiliksissä tästä hommasta. Peruna, yleis 2.5 KGPorkkana 1 […]

Maailmalla liitänyt kohta 30-vuotias leidi, jonka sydän jäi Pohjois-Norjaan.

27-vuotta, pienen savolaisen tehdaskaupungin kasvatti, brittifiilistelijä, kissarakas heppatyttö, nolo nörtti, aloitteleva tilastotieteilijä, idealistinen kansantaloustieteilijä, monikulttuurisuutta ja innovaatioita kannattava kauppatieteilijä, latinistihumanisti ja haaveileva perfektionisti.

Voi luoja, miten paljon inhoankaan pakkaamista. Jätän sen viimeisen illan viimeiseen hetkeen, ja tietysti vielä aamullakin pitää repiä pari olennaista kapistusta mukaan (”missä mun kännykän laturi on? MISSÄ MUN KÄNNYKÄN LATURI ON!”) raivoten ja hikoillen. Onneksi mies ja vauva lentävät illalla perässä ja saavat hoitaa keskenään omat päckinginsä. En todellakaan osaa ajatella, mitä kaikkea tuolle […]

Ruokabloggarit ovat viime aikoina luetelleet muonavarastojensa kulmakiviä. Koska minua odotellaan olohuoneen puolelle nauttimaan jokailtaista The Wire -annosta (oo, kunhan pääsen kirjoittamaan Wirestä!), huudan vain ensimmäisenä mieleen tulevat: Vilmusen ruisleipä (oo, kunhan pääsen kirjoittamaan Vilmusen ruisleivästä!), Oivariini, rasvaton luomumaito, avokado. (En sukella tässä merkinnässä kuivakaappiin ollenkaan.) Muljauttelin silmäni kipeiksi, kun kauppoihin ilmestyi ready-to-eat -avokadoja. (Aikanaan meinasin […]