Brunssikerho

Tahdon perustaa sunnuntaibrunssikerhon. Kiertävän: siis sellaisen, jota kukin emännöi/isännöi vuorollaan. Nyyttärimeiningillä, notta jokainen toisi aina jotakin. Ettei emännöinnistä tarttisi ottaa paineita. Eikä osallistumispakkoa tai -paineita! Joinain sunnuntainahan sitä ei tahdo muuta kuin muurata asuntonsa oven ikuiseen lukkoon ja pulikoida yksinäisyydessä. Ei aina jaksa tai huvita.

Lapsiperhe-eksistenssissäni brunssi voisi alkaa jo kymmenen pintaan. (Ennen idea olisi ollut toki absurdi: kuka nyt pääsisi ulos ovestaan krapuloissaan ennen puoltapäivää. The times, they are a-changin’!) Koska tuttavapiirissä piisaa kuitenkin perheettömiäkin, voisin armollisesti tinkiä yhteentoista.

Turussa ei ole riittävästi brunsseja, jotta niitä jaksaisi kiertää viikosta toiseen. Kivoihinkin kyllästyy. Ja lasten kanssa on asteen rennompaa, kun ne voivat sekoilla keskenään jossain nurkassa ja aikuiset voivat keskittyä brunssailuun miettimättä, pilaavatko lapset hulinoillaan jonkun muun seesteisen sunnuntaifiiliksen toisella puolen kahvilaa.

Kypsytellään, haudutetaan. Perustetaan.