Caalicarbonara

Elämäni muuttui astetta paremmaksi, kun tätini tilasi minulle synttärilahjaksi Glorian Ruoka & Viini -lehden. Siinä missä emo-Gloria tuntuu olevan suunnattu golffaaville kokoomusrouville, jotka lukevat mieliaviisiaan inkoolaisen huvilan valkoisella sohvalla tähtikuvioiseen Lexington-tyynyyn nojaten (turkki päällä helteelläkin, tietysti!), Ruoka & Viini on huomattavasti freesimpi ja nuorekkaampi. Tämä kasvojenkohotus (tähän toimenpiteeseen viittaaminen tuntuu erityisen osuvalta tässä kokoomusrouva-kontekstissa) on suhteellisen tuore projekti: ostin taannoin kirjaston poistomyynnistä vuosikerran jokusen vuotta vanhoja Ruokia & Viinejä huikeaan euron hintaan, ja tuolloin lehti jäljitteli vielä emojulkaisun jähmeää, keski-ikäistä tyyliä. Onnistunut ja kaivattu uudistus siis.

Lehden resepteissä hifistellään ja oiotaan sopivassa suhteessa. No, oikomista voisi olla minun makuuni hieman enemmänkin (siksi tykkään vielä enemmän Mondon Ruoka & Matkasta, mutta en minä koko vuotta yhdellä ruokalehdellä pärjää), mutta säännöllisesti ilmestyvistä ruokalehdistä tämä on Suomen paras.

Tätä toukokuun (?) numeron kesäistä reseptiä on jaettu jo blogissa sun toisessa, muun muassa Jannan ihanissa Ruokahommissa, joten tyydyn puffaamaan caalicarbonaraa: syö. On hyvää. Syö, syö. Tämä feikkipasta saa minut melkein uskomaan, että karppiuskovaisten touhuissa on järkeä. Korostan sanaa melkein. Varhaiskaaliversiona paras, mutta onnistuu kyllä vanhankin kaalin kanssa.

 

Ps. Toveri Heta kertoi korvanneensa pekonin savutofulla ja väitti toimineen hyvin. Jos nyt todella asetat porsaiden elämän oman hedonistisen pekonielämyksesi edelle, niin ole hyvä ja matki häntä!