Haluaisin kiittää Akatemiaa…

Perustin pari vuotta sitten Oskari-Kerhon. Oskari-Kerhossa katsotaan kronologisessa järjestyksessä kaikki parhaan elokuvan Oscar-palkinnon saaneet leffat.

Idea tuli sekunnissa, toteutus samoin. Vasta myöhemmin tajusin, että nimen olisi tietysti pitänyt olla Oskari-Akatemia. Sou not, impulsiivisuudesta tulee saada sanktio – se nyt on sitten kerhon kömpelö nimi.

Kokoonnumme kunkin kuukauden ensimmäisenä maanantaina. Aiemmin leffat katsottiin meillä tavalliselta tv-ruudulta, mutta kun Sulo putkahti maailmaan, siirryttiin pysyvästi (tai siis toistaiseksi) ystävieni Juhon ja Anjan kunnon valkokankaalla varustettuun olohuoneeseen. Kieltämättä tunnelmallisempi miljöö.

Kerho oli vastaisku monituisten leffafriikkiystävieni taiteellisille elokuvakerhoille. On Terence Malick -kerhoa, Tarkovski-kerhoa ja ties mitä POSTMODERNIA PASKAA. Heheh. Oskari-Kerhossa katsotaan vain jenkkihuttua, koska se on minun mieleeni. Vahingossa sekaan on polskinut kuitenkin aika hyviäkin elokuvia.

Koska olen suorittaja henkeen ja vereen, tämä kerho kokoontuu sään-nöl-li-ses-ti ilman mitään venkoiluja. Parin vuoden aikana vain yksi kuukausi on jäänyt väliin: Sulon syntymä viime heinäkuussa siirsi kerhokertaa jokusella viikolla eteenpäin.

Olennainen osa Oskari-Kerhoa on nyyttäripöytä. Ensimmäisillä kerhokerroilla allekirjoittaneella meni hieman överiksi, ja tuli leivottua miljuunat piiraat ja ties mitkä, ostettua karkit ja sipsit ja raksut ja naksut ja keksit. Nykyään juoksen välillä paikalle läähättäen ”Sori, en ehtinyt ostaa mitään” (kuten eilen – anteeksi). Onneksi joku tuo aina jotain – eilinen Kwai-joen silta ylitettiin raakasuklaan, ranskanpastillien, kattilapopcornin ja Pirkan pähkinäsekoituksen voimin.

Leffan viimeinen vartti oli kyllä ihan hyvä. Ja se raakasuklaa.

Olemme päässeet jo 50-luvulle asti. Ensi kuun Oskari-elokuva on Gigi.