Hatutus

Kun mökkeillään päiväkaupalla, on vähän vaikea puhua tyylistä tai vaatevalinnoista mitään. Yllä kiertää pari henkkamaukan venähtänyttä retkua? rytkyä (mikä se sana on!), ne samat viikosta ja vuodesta toiseen. Stailikicksejä saadaan vain hatuista!

Minun suosikki on Aleksin mummolan kuistin naulassa roikkuva lörpäkelierihattu. Se piirtää kasvoille niin kauniin, tiuhan ristikon, ettei voi olla tottakaan. Ja aurinkolaseitta keekoilu on muutenkin vapauttavaa. Ei häikäise, mutta värit näyttävät vääristymättömiltä. Mikä kombo! Jonain päivänä vohkin vielä tämän kaunottaren omiin kokoelmiini.

Sulpukka taas on mieltynyt Net-a-Porterin alehattuuni, ja ehtinyt turmellakin sitä hieman, mikä on sattumalta ainoastaan hyvä asia! Hatun lierit kääntyivät nimittäin alun perin epäilyttävän stetsonmaiseen vinkkeliin. Sulo repi niitä alaspäin. Aleksi kauhistui ja torui, minä salaa kiittelin.

Lierituunauksesta huolimatta aistin hattusessa yhä vahvoja jenkkiviboja. Pakkohan se oli siis painaa päähän Roskilden lauantaipäivänä: festareilla ny kuuluu käyttää urpoa hattua, ja ajattelin korvata Reilun kaupan palmunlehvistä punotulla päähineellä sateenvarjonkin. Hyvin toimi, ja minä ja vauvamaha nautimme reilun hattumme alla Bruce Springsteenistä täysin – öööö – rinnoin. Ja vatsoin.