Kadonnut: Tiffanyn timanttisormus!
Tämä on hieman vinksahtanut prinsessasatu. Kun pysähdyin elämäni ensimmäistä ja ainoaa kertaa Tiffany & Co:n liikkeen eteen New Yorkin 5th Avenuella, taikavoima veti minut sisään. Taikavoimilla tarkoitan vuosien aivopesua, romanttisia elokuvia ja Sinkkuelämiä.
Poikaystäväni jäi kadulle seisomaan muovikassin kanssa. Lampsin suoraan kihlasormusosastolle, pyysin esille alle 3000 euron timanttisormukset, eli ne halvimmat, ja aloin sovitella.
Halusin sellaisen timanttisormuksen kuin Aku Ankoissa. Nurinkurin käännetyn pyramidin mallisen. Ja neliskanttisen kiven. Siispä prinsessa-mallinen dimangi, Tiffanyn nimikkoistutus, rinkulamatskuna platina.
Sormuksen myi minulle fiini leidi nimeltä Patience Brown. En tule koskaan unohtamaan tuota sointuvaa, arvokasta nimeä. Kun luottokorttini kiikutettiin varmistettavaksi johonkin holviin, Patience rupatteli niitä näitä ja kyseli kotimaastani. Suomestako! College-aikoina Patiencen ja kämppisten soluasunto oli koristeltu Marimekon kankailla. Märimekköy! Haluaisinko mahdollisesti samppanjaa?
Sitten sormeni mitattiin, ja sormus lähti muokattavaksi nakkisormeeni sopivaksi. Kävimme MoMassa katsomassa tairetta ja saavuimme jokusen tunnin päästä takaisin. Poikaystävä jäi taas kadulle päivystämään.
Mies nimeltä Tim antoi minun sovittaa mittoihini räätälöityä sormusta ja pyysi katsomaan sitä peilistä. Hävetti peilata nakkisormea ja timanttia, joten vilaisin peiliin vain nopeasti. Tim kysyi, tahdonko sormusrasian ympärille rusetin. Totta kai!
Sitten sain käteeni turkoosin rasian ja turkoosin kassin. Hyvästi.
Pihalla lykkäsin koko puketin poikaystävälle. ”Anna tämä minulle sitten, kun haluat naimisiin. Jollet halua kymmenen vuoden sisällä, otan timantin haltuuni ilman kosintaa.”
Tiedättekö, kuinka kauan tuosta päivästä on nyt kulunut? Kaksi vuotta ja kaksi kuukautta. Kotonani on mitä luultavimmin Tiffanyn timanttisormus, my precioussss, enkä ole nähnyt sitä yli kahteen vuoteen! Saa nähdä, pitääkö odottaa vielä kahdeksan vuotta vai ropsahtaako se sormeen aiemmin.
Olen silti ylpeä tästä beyoncemaisesta vedostani, heh. The rock I’m wearing (no ehkä joskus) / I bought it / ’cause I depend on me, tralalaa, diibadaaba. Oikeasti kyse on siitä, etten koskaan tahtoisi maksattaa hillittömiä summia kenelläkään jonkun helyn takia. Jos jotain noin turhaa haluaa, niin kyllä siitä pitää itse maksaa. Nääs.
Parasta tässä on se, etten ole tyyliltäni yhtään timanttisormus. Odotan sitä, että saan parittaa sen leidilaikkiuden multihuipentuman lyhyiden kynsien ja lohkeilleen mustan kynsilakan kanssa. Aah.
Näen timantista säännöllisesti unia. Käyn Tiffanyn sivuilla engagement ring -generaattorilla rakentamassa sormustani uudelleen ja uudelleen, jotta muistaisin, miltä se näytti.
Mikä huolestuttavinta, näiden kahden vuoden aikana yritys on lopettanut prinsessa-mallisten timanttien istuttamisen sormukseen Tiffany-tyylillä. Se ei kuulemma sovellu prinsessakiviin. (En osaa tätä terminologiaa suomeksi, ette ehkä ymmärrä sanaakaan sepustuksestani. En minäkään.) Suomeksi luulen tuon tarkoittavan, että timanttini tippuu sormuksesta samana päivänä, kun laitan sen sormeen.
Mutta minusta jo tämä pelkkä tarina on tuhansien eurojen arvoinen.