Kohtalokas samppanjalasillinen

Avopuolisoni yhtyeen kolmas levy valmistui viimein. Sitä tehtiin viisi vuotta. Kyllä, viisi vuotta. Koko seurusteluaikamme. En jaksa laskea, kuinka monta parisuhdetuntia olen menettänyt kyseisen albumin johdosta. Tai kuinka moneen otteeseen sen tekeminen aloitettiin kokonaan alusta. Kun odotettu teos sitten eilen saapui painosta, oli syytä juhlaan.

Vietimme yhteisiä 30-vuotissynttäreitä joulukuussa, ja lahjasamppanjaa on hamstrattu siitä asti. Nyt se lykättiin jääkaappiin ja sitten poks. Mies tarjoili juoman täysin vääräoppisesti, mutta sympaattisesti cocktail-laseista.

Mikä viekas mies tuo siniseen toppatakkiin pukeutunut Nicolas Feuillatte olikaan! Ensimmäistä huikkaa ottaessa, hups, hän läikäytti itsensä yltympäri Macbookin näppäimistöä. Kyse oli ehkä kahdesta ruokalusikallisesta, mutta tietsikkakaupan lippatukan mukaan ”kyä sähkölaitteeseen riittää puolikaskin” – saman tien kuului elokuvien shutdown-ääniefekti WHUUUUMPS, ja koko kone meni pimeäksi. Sitten se alkoi hurista kuolonkorinaa itsekseen. Hyvästi, valkoinen toveri. Ei käynnistynyt siis tänäänkään.

Joten hain sitten uuden. Nyt totuttelen hieman uudempaan malliin. Vituttaa ihan hulluna, vaikka vakuutus saattaakin korvata osan tästä hazardista. Näin helposti syntyy taas pari kiloa romua, romua, romua. Sekunnissa tonnin laite mäsäksi. Eikö näitä nyt tosiaan voi hiivatti korjata. (Kuulemma ei.) Inhottaa arvokkaiden tavaroiden kertakäyttöisyys. Olisin naputellut koneellani iloisesti vielä 10 vuotta. Ja siihen mennessähän meillä on tietokoneet varmaan jossain aivoissamme kaikilla.

Eikä edes aloiteta keskustelua siitä, mitä menetin kaatuneen koneen mukana. Onneksi en edes muista. Ainoa lohtuni on se, ettei tietokonetta varmasti voi tuhota yhtään coolimmalla tavalla kuin hukuttamalla sen samppanjaan. Kippis!

Ps. Kohtalokas samppanja oli kyllä hyvää! Ei kai kuohujuoma, jota kuvataan adjektiivilla ”paahtoleipämäinen”, voi muuta ollakaan.