Kolme

Mun vauva on kolme. Kolme vuotta vanha! En aio sanoa, että aika kuluu niin nopeasti, liirum-laarum, koska se ei todellakaan pidä paikkaansa: aika kuluu aivan helvetin hitaasti. Tuntuu, kuin Sulo olisi ollut perheenjäsenemme aina. (Okei, eka klisee tuli siis vältettyä hienosti, mutta tokan kohdalla kompuroin välittömästi.) On erittäin hankalaa muistaa, millaista elämä oli ennen tätä pellavapäätä, joka tanssii, kirkuu, nauraa, huutaa unissaan ”antakaa makkaraa” ja haluaa isona palomieheksi (sukupuolineutraali kasvatukseni takeltelee). Oikeastaan on erittäin hankalaa muistaa edes Sulon vauva-aikaa. On vain iso Sulo, tyyppi, jonka seurasta suorastaan tappelemme joskus Aleksin kanssa. (Usein, kun Aleksi tulee illalla töistä, kaipaan omaa aikaa ja jotain luksushetkeä. Useimmiten päädytään siihen, että karkaan Sulon kanssa kirjastoon, jätskille, mansikoita ostamaan tai ruokakauppaan. En voi mitään, sen kanssa on vain niin kivaa! Vauvat taas — no, te tiedätte. Minä ja vauvat.)

Rakastan tätä kaiffaria järkyttävän paljon enkä voi toivoa kuluttavani päiviäni paremmassa seurassa. Shiis hurraa geeniemme 97-senttiselle, 14.5-kiloiselle yhteensulautumalle!