Läskimooseksen kaalipiiras

Havahduin tänään siihen, että uusi luomulasti on tulossa. Vanhat herkut pitää käyttää pois, pois, pois. Mitäs täällä jääkaapissa on? Söpö pieni kaalinkerä.

Kaali silpuksi, pannulle hautumaan reilussa satsissa voita.

Piirakkapohja vuokaan. (En anna mitään reseptiä – kai te nyt piirakkapohjan osaatte tehdä, tapoja on miljoona, kullakin oma vakkarinsa. En kiellä käyttämästä pakastettakaan – jotenkin hyväksyn piirakkapohjapakasteen, vaikka vihaan pakasteita ja eineksiä suurimmaksi osin. En tiedä, miksi. Ei se mitenkään hyväksyttävä varmastikaan ole.)

Voisen, hautuneen kaalisilpun sekaan kermaviilipurkki, koko köntsä Pikkusisko-valkosipulituorejuustoa ja yksi tai kaksi luomumunaa. Laitoin yhden, kun ei ollut enempää.

Uuniin. Mitäs. No vaikka 200 astetta ja puoli tuntia. Tai puolen tunnin kohdalla napsautin uunin päältä, jätin kaiffarin jälkilämpöön uneksimaan.

Rasvaista oli. Ihan hyvääkin. Ehkä jotain mausteita ois voinut keksiä. Pikkusiskossa on suolaa, mutta ois sitä voinut olla vielä lisääkin.

En koskaan keksi päästäni reseptejä. En siedä sooloilua kokatessa. Häpeän tätä impropiirasta. Häpeän!

Kuvan kaali ei liity tapaukseen. Se on jonkun Weheartit-hienostelijan hieno valokuvauskaali.