Matkaliput, olkaa hyvä!
Kerroin jo suuresta hammasprojektistani. Sitä en kertonut, että prosessi käytiin läpi synnyinkaupungissani Hämeenlinnassa. (Melkoinen sattuma, että se on vanhempieni asuinkaupunki, ja tämän ihanan Anun asuinkaupunki, joka minut koko leikkiin houkutteli. Tutustuimme nimittäin aivan muualla, ja vasta sitten kävi ilmi, että Anu asuu parinsadan metrin päässä äidiltäni, nuoruudenkodistani. Kuin kreisii!)
Tämän johdosta ramppasimme Hämeenlinnassa kuukauden verran miltei viikon välein. Koska proteetikko työskenteli hammaslääkäriasemalla vain tiistaisin, maanantaijuna 15:05 Turusta Tampereelle (ja pikainen vaihto klo 16:23 Toijalassa) kävi meille tutuksi. Kuten myös paluujuna seuraavana päivänä 15:07 Hämeenlinnasta Tampereelle (yhtä pikainen vaihto 15:28 Toijalassa).
VR:n parjaaminen on koko kansan lempiharrastus, ja toki ne hinnat kismittävät, mutta haluaisin nyt muotoilla oman, vaatimattoman oodini VR:lle: onhan suomalainen raideliikenne myös aika hienoo ja luksusta! Muistan ikuisesti, kun pariisilaisvieras kerran toljotti IC-junan roskispussiviritelmää epäuskoisena ja kysyi, että miten täällä voi olla tällaiset roskispussit, jotka saa itse repäistä auki ja hypoteettisesti voisi varastaa mukanaan. Kuulemma Ranskassa junassa ei olisi illalla yhtäkään roskissettiä jäljellä. Hih.
No, en ole itse erityisen vaikuttunut niistä roskiksista, mutta matkustettuani junalla vähintään viikoittain (pari vuotta myös päivittäin) vuositolkulla pitkiä matkoja voisin perstuntumalta sanoa, että junat eivät myöhästele ihan hirveästi, konduktöörit ovat etupäässä fantastisia tyyppejä (ja miettikää, että niistä jäyhinkin tarjoilee aina naperoille ne liikkikset lastenliput mukisematta ja hyväksyy, että se kuuluu hänen työhönsä — propsit!) ja hei vou, esimerkiks leikkivaunu on aivan fantastinen keksintö.
Lähiaikoina se on ollut toinen koti. Aivan täyttä autuutta varsinkin nyt, kun pirpanat leikkivät jo jonkin verran kahdestaankin. Siellä ne keikkuvat, välillä lentävät naamalleen, mutta enimmäkseen eivät. Hyllyssä on hyvät kirjat, puujunassa voi leikkiä konduktööriä ja liukumäki on tämän maan nopein ja hurjin.
Olen istunut tässä kuussa aivan hulluna junassa yksinkin, ja se vasta ihanaa onkin. Mutta lasten kanssakin siis sujuu, kunhan kyseessä on IC. Pikajuna ja Pendolino taas — ehei. Mutta IC, voi IC, miten sinua rakastan.