Neljä yötä Peipposeen

Heinäkuun ensimmäisenä toteutuu keski-ikäisin unelmamme: oma mökki. Tutulta, rakkaalta saarelta, klaanin mailta. Pesueemme piilopirtti, vain muutama askel mereen, plumps. (Tars varmaan opetella uimaan.)

Peiponniemessä sijaitseva mökkimme on nimeltään Peipponen. Se näyttää linnunpöntön ja alppimajan lehtolapselta. Se saa pian pintaansa maalia. Maalin värin valitsee omistaja.

Niin – emme me niin keski-ikäisiä tai huikentelevaisia ole, että olisimme ostaneet oman mökin. (Kolmen asunnon loukku on jopa minulle vähän too much.) Mutta kun omistaja on lähisukua, vuokrasuhteen voi perustellusti olettaa olevan ikuinen.

Juon loppuelämäni kesät aamukahvit tuolla partsilla. Päivystän loppuelämäni kesät tuolla laiturilla ja vilkuttelen veneilijöille. Meidät saa kärrätä täältä hautaan. Tämä on niin suuri ja onnellinen juttu, etten uskalla oikein sitä ajatellakaan.