Onnenplektra

Onni on hohtava nimikkoplektra, jonka on saanut hamstraajasedältään pikkuaarteita pullottavassa kirjekuoressa. Tämä keikkuu keittiössä ja odottaa, että joku rei’ittäisi sen ja pujottaisi johonkin kauniiseen ketjuun. Olen miettinyt jo puolisen vuotta, olisiko se hopeaketju, nahkaremmi vai mikä. Hieno koru siitä joskus tulee joka tapauksessa.

(Ja leikitään, että lohkeillut kynsilakka on osa hallittua rokki-imagoa.)

Aina välillä kiroan sukunimeni. Se ei ole soljuvan sointuva, eikä se ole edes kotikieliseni. Kun olisinkin suomenruotsalainen, mutten ole. Siksi nimi tuntuu välillä vieraalta. Kunnes tajuan arvostaa sen sisältöä: miten voisin olla tuntematta omaksi nimeä, johon on sisäänrakennettu minulle kaikista tärkein, kaunein ja ominaisin termi – vapaus. Fri.