Kahvila, toinen kotini. Kahvila, elinehtoni. Kahvila, päivittäinen hengailupaikkani. Ja kyllähän Turussa kahviloita on. Tässä on vain yksi ongelma: en ole sokerihiiri. En hae kahvilasta latteni rinnalle kakkua tai leivosta tai muuta leivonnaista, vaan sämpylää. Täytettyä leipää. Nääs. Aina.

Se ei ole helppoa, kun ei tyydy mihin tahansa. Merkinnän otsakkeessa esiintyvä ”Top 3″ on nimittäin harhaanjohtava termi: se antaa ymmärtää, että hyviä sämpylöitä on Turun kahviloissa enemmänkin kuin kolme – niitä ei ole. Kuulostaa kamalalta ja masentavalta, ja sitä se onkin. Olen kattavan vuosien kartoituksen tuloksena päätynyt siihen, että Turun kahviloista löytyy tasan kolme hyvää sämpylää. Ne kyllä ovatkin helvetin hyviä. Ja tässä ne ovat!

1) Robert’s Coffee (Kauppiaskatu): Tomaatti-mozzarella-ciabatta

Tylsää hehkuttaa ketjukahvilan tuotetta, mutta tämä on ai-van sai-raan hy-vä. Rapeakuorinen, törkeällä määrällä suolahiutaleita ja öljyä aateloitu ciabatttasämpylä. Pestoa, tomskua, mozzarellaa. Ihan täydellinen. Lempitäytteeni anyway, mutta kyllä senkin voi mokata huonolla leivällä.

2) Kirjakahvila (Brinkkalan piha): Seitansämpylä

Okei, tämän äärellä istun juuri nyt – ja siitä postauksen idea. Suhtauduin tänään seitankaiffariin epäilevästi, kun sämpylä ei ollutkaan hyväksi todettua ciabattaa vaan vähän pullaisan näköistä patonkia (voi että, sen ankeus paistaa kauas tästä tosi tyylikkäästä kuvastakin). Öljyä on kuitenkin tarpeeksi, jolloin bulkkipatonkikin muuttuu mehevämmäksi. Tämä on vegaaninen: välissä tomaattia, jotakin ihanaa öljyä ja törkeän koukuttavaa, ohuiksi siivuiksi leikattua, rapeanmakeaaa seitania. Syntinen, maistuvainen. Kualen.

3) Café Sirius (pääkirjasto): Tomaatti-mozzarellaruisleipä

Kuten sanottua, täyte on suosikkini. Tämän välissä on vain teelusikalinen pestoa ja lisäksi reippahasti margariinia. Leipä on joku perusruispuikula, mutta rasvan määrä mehevöittää sen. Tomskua ja mozzaa löytää harvoin ruisleipäin välistä, siinä kiinnostavuus. Tämän syön näistä useimmiten, koska kirjasto on ihan työhuoneen vieressä ja vakkarilounas/-aamiaispaikka.

Niin mieluusti kuulisin nyt soraääniä ja saisin kanssakaupunkilaisilta tiedon jostakin ihanasta sämpylästä, jonka olemassaolosta en tiedä. Oi, onko heitä?

On tosi typerää, että hyvät kahvit ja hyvät leivät sijaitsevat eri paikoissa. Kirjaston kahvilasta saa italialaisomistuksesta huolimatta karseaa lattea. Café Artin latte taas on tunnetusti taivaallinen, mutta suolaisten syötävien valikoima kehno. Haen usein aamulatten Wiklundin aulasta W Delistä (vai mikä onkaan), ja se on yllättävän hyvä. Mutta ei kukaan halua tankata aamiaiseksi golfpallon kokoista halloumi-viikunacrostinia (vihaiseksi tulee vaan!). Liian fiinit valikoimat.

Elämä ensimmäisen maailman kahviloissa, ongelmallista.

Paitsi nyt. Seitania kitaan ja orgastista voihkintaa.