Päähänpistol

Olen kulkenut henkkamaukan järkyttävissä äitiysrytkyissä koko vuoden. Hermoni ovat koetuksella, kun tingin tyylistä jatkuvalla syötöllä. Puen miltei päivittäin ylleni kompromissivaatteen, jonkun ruman rytkyn, jota en koskaan pitäisi, jos kehoni mittasuhteet olisivat normaalilla tolalla. Janoan jotakin, mikä mahtuu päälle ja näyttää törkeän hyvältä.

Sitä on tulossa. Ne kengät. Ei yhtään omaperäiset, mutta kaikista kauneimmat. Vaikka perkaisi mitkä laarit läpi, ei näitä fiinimpiä ole. Nyt täytyy vain uskoa teidän tolkutukseenne siitä, että näillä on myös hiivatin helppo kävellä. Onneksi saan kohta lykkiä taas vuoden vaunuja päivittäin. On meinaan hyvä rollaattori, kävely onnistuu koroillakin. Taas yksi hyvä syy hankkia vavvoja!

pistol.jpg

Toivotaan nyt kaikki yhdessä, ettei äitini huomaa tätä postausta. Ostin nimittäin viime syksynä Brandosilta näiden viidenkymmenen euron kopiot. Ovat nekin ihan somat, mutta kyllä se kopious (mikä sana!) ja tuhat kertaa halvemmat materiaalivalinnat paistavat aika pitkälle.

Muoti Trendit

”Minulla ei ole mitään salattavaa”

Olin tukehtua pihapuusta poimittuun kriikunaan, kun poimin tällä viikolla uunituoreen Evitan postilaatikosta.

dsc_2428.jpg

Sysään siis vastuun otsakkeesta toimituspäällikölle, mutta muu teksti on kyllä minun näppäimistöltäni. Omistan artikkelin kaikille niille, jotka luulevat tietävänsä minusta kaiken sen perusteella, että bloggaan, twiittaan ja Facebook-päivitän paljon. Voi pojat, ette te tiiä.

Ja toisaalta myönnän jutussakin avoimesti, että kyllä: voin kertoa netissä asuntolainani korkoprosentin, tulevan lapseni sukupuolen (nyt tajuan, että olen kyllä tainnut unohtaa kertoa teille, että poika sieltä taas putkahtaa!) ja psykoanalyysihistoriani, enkä koe, että se on millään tavalla minulta pois. En siis ole inkkarien sukua, en kuvittele, että kamera vie sieluni. Tai netti. On niin paljon, mistä tietävät vain läheiset ystävät. Tai pelkkä Aleksi. Tai pelkkä minä itse. Ja niin on hyvä.

Ja avoimuus – nettiavoimuuskin – se antaa, paljon. Enemmän kuin ottaa, omalla kohdallani. Joku muu voi olla toista mieltä, ihan vapaasti.

 

Mutta pointti oli, että osta Evita ja lue jymypaljastukset. Tai skippaa koko aukeama. On nimittäin muutenkin huippis lehti. Evita-fanitus = henkinen nelikymppisyys on täällä. And I like it.

Suhteet Oma elämä Suosittelen Työ