Brittisunnuntain kalapiirakka

Ollapa britti, mietin viime sunnuntaina. Syödäpä tätä piirasta jossakin Lontoon lähiössä perheen kera ja suunnatapa sitten johonkin mahonginsävyiseen pubiin, jossa lapset voisivat telmiä, kun aikuiset kittaavat muutaman tuopposen alea. Laiskotellapa pienessä pöhnässä ja lukeapa toinen toistaan törkyisempiä iltapäivälehtiä täynnä jalkapalloilijoiden toilailuja.
No, pubia tai muutakaan perienglantilaista ei näkynyt, mutta piiraan teko sentään onnistui. Ohje on vanhasta Jamie Oliver -opuksesta, jonka nimeä en jaksa luntata. Muistaakseni se toinen suomeksi julkaistu, lilansävyinen selkämys. (Tämä varmasti auttoi teitä. Ettekä te sillä kirjalla mitään tee, koska länttään reseptin ulkomuistista tähän alle, nyt.)

 

lohi.jpg

 

Jamien kalapiiras

500 g turskaa tai lohta (eivät tosin taida olla WWF:n kalaoppaan mukaan suositeltavimpien joukossa)

5 isoa perunaa

1 sipuli

1 porkkana

2 luomumunaa

kaksi kourallista pinaattia

kaksi kourallista parmesaania

3 dl kuohukermaa

2 tl sinappia

1 sitruunan mehu

oliiviöljyä, suolaa, pippuria, muskottipähkinää, tuoretta persiljaa

 

Pese ja pilko perunat kuutioiksi. Keitä perunoita ja kananmunia kymmenen minuuttia, ja maksimoi hyöty höyryttämällä samalla pinaattia siivilässä kattilan päällä edes minuutin verran.

Kuullota pilputtu porkkana ja sipuli oliiviöljytilkassa (Jamien tilkkaset tiedetään telkkarista – eli sellainen desi siihen pannulle kuplimaan, heh). Lisää kerma, anna kiehahtaa. Levy pois päältä ja sekaan myös sinappi, sitruunamehu, kourallinen persiljaa ja raastettu parmesaani.

Pilko munat lohkoiksi ja kala kuutioiksi tai suikaleiksi. Soseuta perunat ja mausta oliiviöljyllä, suolalla, pippurilla ja muskottipähkinällä.

Sekoita isossa uunivuoassa kalapalat, pinaatti ja munalohkot. Kaada päälle kermakastikehässäkkä. Päällystä koko sotku tuhdilla perunasoseella.

Paista 250 asteessa puolisen tuntia.

 

kuva: we heart it

 

Termi ”piiras” on hieman harhaanjohtava, sillä brittipiiraathan ovat enemmänkin suomivuokia. Mutta piiras on niin ihana sana, että pidetään siitä kiinni. Piiiiiras. Pai. Pai pai.

Koti Ruoka ja juoma

Rakkaudella Roomalle

Eeva ehti ensin ja teki tämän merkinnän sangen tarpeettomaksi. Sanotaan se silti vielä kerran: Woody Allenin leffat ovat paskimmillaankin parasta.

woody.jpg

Tai siis, parasta ja parasta: parasta samalla tapaa kuin pussillinen irtokarkkeja, joista tulee päällisin puolin ihana olo, vaikka koko ajan tietää, että tämä kiduksiini tunkema kama on aika tyhjää höttöä ja paskaa. Irtokarkkeja en tuon vuoksi juuri syö, mutta Woody- leffasta en koskaan kieltäydy. Niissä on jotain somaa ja nautinnollista, aina.

Niin To Rome With Lovessakin, vaikka juoni on kerrassaan höperö ja henkilöhahmot ärsyttäviä kautta linjan.

Tänä kesänä (vai kuuluuko näin syyskuun ensimmäisenä päivänä sanoa: viime kesänä, nyyh) näin teatterissa myös Woodyn uraa kartoittavan dokkarin, josta nautin suunnattomasti. Sen näkemisestä saakka olen ajatellut oikeastaan päivittäin (hah, nokitin: Eeva kertoi, että ajatuksensa on vain viikoittainen), miten reagoin kuullessani Woody Allenin kuolemasta. Ja että mitä sitten tapahtuu. Elokuvalle. Ja ihmiskunnalle.

Voi olla, että räjähdämme kaikki ja lakkaamme olemasta. 

 

Ps. Vielä joskus perustan sen Woody Allen -leffakerhon, jossa katsotaan herran koko tuotanto kronologisesti edeten.

Pps. Ja jollen koskaan saa panna Woodya, elämäni ei tule olemaan täydellistä.

Kulttuuri Leffat ja sarjat Suosittelen