Sulo täytti viime viikolla kaksi. Onnea, ihana pieni poika.

Merkkipäivää juhlistettiin isäni luona sukulaisten ja kummien voimin. Tulimme kemuihin miltei suoraan hippileiriltämme, joten pitopöytäkontribuutioni koostui ”viipaloit perunat, valelet niitä pestolla, murustelet päälle fetan” -piirakkatäyteohjeistuksesta (äitini teki työtä käskettyä) ja muutaman setelin ojentamisesta Café Laurellin tiskin yli. (Laurellin kakut ja leivokset ovat hinta-laatusuhteeltaan ihan naurettavaa kamaa, palvon! Kliinisehköstä sisustuksestaan ja rumista Pentik-mukeistaan huolimatta kahvila on vakiopysäkkimme Hämeenlinna-visiiteillä. Olen istunut siellä lauantain leivoskahveilla lapsesta saakka. Suosittelen. Ai niin — siis se ”alatorin” klassinen Laurell, ei missään nimessä se yläpään ”Green Laurell” vai mikä naurettavuus onkaan. Ei!)

Sulon juhliin koottiin 40 leivoksen buffet, joka sisälsi neljää eri sorttia: vihreitä prinsessaleivoksia, keltaisia bebejä, pinkkejä aleksantereita sekä Hämeenlinnan oman pojan, Jean Sibeliuksen, nuottiavaimella koristettuja nimikkoleivoksia. Sibeliukset taisivat loppua ensin. Muunlainen lopputulos olisikin ollut pyhänhäväistys, tietysti.

Päivänsankari itse valitsi sokerihumalalähteekseen keltaisen beben. Lisäksi hän lappoi kitaansa antaumuksella popcornia. Olen aika ylpeä tiukasta kasvatuksestani, joka toistaiseksi toimii: matalalla sohvapöydällä oli koko päivän ajan myös järjetön vuori irtokarkkia, mutta Sulo katsoi minuun kysyvästi ja kun sanoin ”ei”, se ei yrittänytkään koskea karkkivatiin vaan mutusti tyytyväisenä popcornia, pähkinää ja viinirypälettä. En tiedä, missä vaiheessa alan sallia lapsukaisen irtokarkin syönnin, mutta en vielä aikoihin. Tämä on tietysti yhden lapsen äidin ylhäistä hapatusta, toka lapsi varmaan syö sipsejä jo synnytyslaitoksella tai jotain.

Eikä sillä, kesän tullen hienot periaatteeni herkkupäivien vähäisyydestä ovat kokeneet kovia iskuja. Ties mitä jäätelöitä ja naksuja ollaan haukkailtu yhdessä. Eikä vähiten Köpiksen-Roskilden -reissulla, jolta palasimme tänään. Nyt ruotuun. Pelkkää ruisleipää ja avokadoa loppuvuosi. Avot.

Herkkuin lisäksi lahjat olivat kivoja ja niitä oli liikaa. Mielipide ei toki ole juhlakalun, vaan lelukaaosta kurittavan mutsin. Osa paketeista piti saada heti ”AUKI AUKI AUKI”, kuten ihana eläintarhajuna-Duplo. Legoista eivät kyllä vanhemmatkaan saa koskaan tarpeekseen – myönnetään. Kuvassa uutta härpäkettä tutkitaan enon sylissä.

Kiitos vieraille, toivoo Sulo.