Möksähöperö
Odotimme koko viikonlopun, että sade lakkaisi ja tuuli tyyntyisi. Turhaan. Saaristo jäi tältä viikonlopulta kokematta. Sen sijaan harhailimme verkkareissa ja aamutakeissa pitkin kotia ja leikimme muovailuvahalla. Tänään vaadin päästä johonkin jännittävään ruokakauppaan, koska viikonloppu oli niin uskomattoman toimeton ja tylsä. (Hirvensalon Valintatalo – ei niin kovin jännä, mutta sai sieltä lakunappeja ja uudistuneen Kaksplussan, olen tyytyväinen.)
Ensi viikonloppuna seilaamme pikkupurkillamme saareen, vaikka mikä olisi. Olen valmis liukumaan vaikka tsunamin harjalla parvekkeella nautituilla aamukahveille, sähköttömään kynttiläeksistenssiin, kallioille kiipeilemään. Miten tuohon paikkaan voikin niin koukuttua, vaikka kyseessä on yhä minimaalisen pieni, tunkkainen tönö, johon ei johda yhtäkään tietä? Siellä ei voi tehdä absoluuttisesti mitään muuta kuin katsella merta, kiivetä kalliolle, taivastella luonnon karuutta, syödä vähän lisää seesamnäkkäreitä ja käydä yhdeksältä nukkumaan.
