Olipa kerran 2000-luvun alku ja sivusto nimeltä Livejournal. Sinne kirjoitteli lauma kuvankauniita, älykkäitä, joskus vähän ahdistuneita mutta aina hyvin hauskoja nuoria naisia ja miehiä – ja kirjoittelee vieläkin, omiin persoonallisiin päiväkirjoihinsa. Turha lähteä vaklaamaan — ne on piilotettu visusti lukkojen taakse.

Livejournalit ovatkin ihan eri juttu kuin blogit: niissä kirjoitetaan rönsyillen, runollisemmin ja usein aika intiimistikin — sellaisia asioita, joita ei blogissa halua jakaa kontrolloimattomalle lukijakunnalle. Ihan oikeita, pieniä, puolijulkisia päiväkirjoja. Ei yhtään kuvia käsilaukuista tai nahkarotseista. Ei sponsoroituja kynsilakkoja! Enemmän sitä, että uskon, että isäni tunnekylmyys johtuu äitini aivoverenvuodosta vuonna 1986 ja että SSRI-lääkitystäni kannattaisi varmaan rukata ylöspäin ennen kuin poksahdan… (Molemmat esimerkit keksittyjä, mutta sävy välittyi toivottavasti?)

Minun periaatteeni on aina ollut, että netti-ihmisiä ei tavata livenä. En muista, mistä lipsuminen aikanaan lähti — luultavasti siitä, että maailmaonpieni ei olekaan pelkkä klisee, vaan täyttä totta: yhtäkkiä joku kirjoittaja paljastui puolitutuksi, ja yhteiset ystävälinkit laajensivat nettielämän ja reaalielämän hämmentävää rajapintaa entisestään. Vähitellen livejournalisteja tuli sattumalta tavattua iso kourallinen. Nyt en enää edes muista, että tunsin osan nykyisistä Turku-kavereista ensin kasvottomina journal-raapustelijoina.

Ylläoleva liirumlaarum johtaa siihen, että herrat Aleksi & Sulo passitetaan ihan juuri saaristoon avaamaan kesäsesonkia keskenään. Minä jään emännöimään vuorokaudeksi Vekkulaa, ja tänne pärähtää 10 (kymmenen) ihmeellistä nettinaista, joita ihan kaikkia en ole edes koskaan tavannut! Suunnitelmissa grillaamista tihkusateessa ja sipsipussien tyhjentämistä sekä holtitonta avautumista ja varmaankin monen monta alkoholiannosta.

Säälikää minua: koen tämän kaiken selvinpäin. Asiassa ei olisi mitään ongelmaa, jos saisin valmistautua jännittävään iltaan siivoamalla punkkulasi hyppysissä. Olisin omimmillani pulputtamassa. Mutta nyt tunnen oloni hanavettä hörppiväksi mummoksi, joka odottaa kaakattavaa teinilaumaa kylään. Ilolla toki odotan. Tervetuloa, leidit. Ette tapaa minua parhaimmillani, sievässä nousuhumalassa. Pahoittelen.

Raporttia mystisten virtuaali-ihmisten todellisista luonteista heti huomenissa!