Palstani on hunningolla. Kuten kaaoskoti kertoo mielen sekasortoisuudesta, kastelematta ja lannoittamatta jäänyt Lily kertoo arjesta, jossa ei ole aikaa kivalle & leppoisalle. Nyt on raivattava stressivapaata vyöhykettä leveämmäksi tai minulla poksahtaa pää. Varastan tähän tarkoitukseen nyt 40 minuuttia ennen kuin pingon leffakerhoon katsomaan Midnight Cowboyta ja mussuttamaan sipsinjämiä.

Oikeastaan olisi pitänyt varastaa tämä vapaahetki eilen. Silloin olisin voinut vinkata turkulaisille etukäteen, että tulkkee hyvät ihmiset tänä iltana Kukaan, siellä Wojciech soittaa läpi klassikkoalbuminsa Ystävät, toverit. Se ”tämä ilta” oli siis eilen ja keikka oli loppuunmyyty ilman vinkkailuitanikin. Lilyläisiäkin oli tiettävästi paikalla: nautin keikasta hengitysetäisyydellä Annasta.

Ystävät, toverit oli vuonna 2004 kovinta ikinä. Se liittyy kivoihin, mutta myös kivuliaisiin Helsingin-vuosiini olennaisesti. Miten sangen omituista olikaan kuulla tämä elämäni soundtrack 8 vuoden takaa eilen niin, että Wojciechin erikoiskokoonpanon rummuissa päivystikin oma Aleksini. Ympyrä sulkeutuu & all that.

Ihka ihanaa, pumpulisen pehmoista, nostalgisen itkuttavaa ja kauniin koukuttavaa oli. Ei muuta kun Halipuita (kappale #14) sunnuntaihinne, kaikki tyynni!