Vilna oli ja meni. Kiva matka, mutta kiva olla kotonakin. Matkalla riitti taas yllättäviä tilanteita, mutta uumoilen, että kasaan saadaan mainio juttu. Lue lisää Mondosta lähitulevaisuudessa.

Nyt totuttelen taas arkeen. Onneksi sekin on pieniä kohokohtia täynnä. Tänään illastettiin Pikku-Torressa ompelukerhon tyttöjen kanssa. En ymmärrä, miksi tilaan kyseisessä baarissa aina hampurilaisen, vaikka se on joka kerta niin korkea, että sen syöminen on sula mahdottomuus. Jotenkin se vain vokottelee puolelleen: vegehamppari, jonka välissä on kaksi punajuuripihviä & kunnon kiekko vuohenjuustoa sekä rutkasti chilimajoneesia. Kuka voisi vastustaa?

Matkan ravintelilta bussipysäkille juorusimme hysteerisellä tahdilla Oonan kanssa. Bussi nappasi minut kitaansa ja sylkäisi ulos Malminkadun pysäkillä. Naapuriparakkimme Malmin Kebabin valot ovat tavallisestikin kotoisat ja kohtumaiset, mutta nyt kotiinpaluu oli kauniimpaa kuin koskaan: pytinkiin oli ripustettu vilkkuvat jouluvalot. Uskomatonta, mutta totta: päivälleen kahden kuukauden päästä joululahjat on jo jaettu. Minä, yltiöpäinen joulunrakastaja, olen jo täpinöissäni lähestyvästä sesongista. Onneksi Malmin Kebabissa ollaan kanssani samoilla linjoilla.

kuva: weheartit (Malmin Kebabin valonauha on astetta maltillisempi)