Joka suvulla on klassikkoleivonnainen, joka ilmaantuu jokaisiin juhliin ja kissanristiäisiin – oli sitä kutsuttu tai ei. Se vain ilmestyy. Aina sen joku tuo tai tekee. Kuulemma usein tämä yksilö on voileipäkakku. Kiitän onnentähtiäin, että näin ei ole meillä.

Meidän suvun vakkari on nimittäin Ellen Svinhufvudin kakku. Kyseessähän on kohukakku, jonka tulevaisuus oli taannoin vaakalaudalla, kun Stella-konditoria Helsingissä laittoi pillit pussiin ja oli nitistää samalla rakastetun kaakun. Kakut ovat kuitenkin sinnikästä sorttia, joten lempparileivonnainen jatkoi elämäänsä uusissa hyppysissä — toisinaan nimellä Sans rival (en jaksa tarkistaa) jonka nyt voisi ainakin kuvitella tarkoittavan ”Ei vastustajaa”, eli notta tätä kakkua ei kukaan uskalla uhmata (en tätäkään jaksa tarkistaa — ehkä se tarkoittaakin, että ”Kermaa ja mantelia”, olen lukenut ranskaa vain vuoden).

Ellen Svinhufvudin kakku on parasta herkkua, mitä maa päällään kantaa. Se on tahmea, pehmeä, rapea ja makea. Se on jopa niin makea, että paatuneinkin sokerihiiri meinaa oksentaa sentin levyisen siivun jälkeen. Se on täyttä tavaraa: älä anna pienehkön koon hämätä. Tämä ottaa tajun vaikka kymmeneltä, varmaan viideltätoistakin. Toinen siipale ei tule kyseeseen, ellei lusikkaa pitelevällä kädellä ole itsetuhoisia taipumuksia. (Joillain on.)

Kuva on otettu viimeisimmästä Ellen Svinhufvud -kakustani, jonka ostin vapuksi pileviemisiksi. Siitähän on jo neljä kuukautta, ai kauhea! Jo alkaisi olla revanssin paikka.

(Tuossa kultaraitalootassahan nyt kyllä lukee Billnäsin ruukkia ja vuotta 1641. Mikä se Stella-juttu nyt oli? Tämä kakkutarina alkaa nyt muistuttaa vähän pannukakkua.)

Leipomosta tai reseptin alkuperästä viis, osta tämän harmahan maanantain lohdukkeeksi Ellen Svinhufvudin kakku juuri tänään! I dare you, I double-dare you, motherfucker! Ainakin Turusta tätä saa kauppahallista, Ullan Pakarin viereisestä juustokojusta. Hinta kakskymppiä ja rapiat. Alle 25 ny kuitenkin.

Pitää vielä liputtaa, että on gluteeniton. Tätä voi siis tarjoilla Sonjallekin. Tai ketä keliaakikkoja kukin nyt tuntee. Pysyy koossa ilman jauhoja – silkan kreemin voimalla! Pakko rakastaa.