Väliaikatiedotus murheen alhosta

Tätä murheen alhoa kutsutaan toisinaan myös sunnuntaiksi.

Eli moi, täällä ollaan, mutta kirjoitushaluttomana. Koko ajan hukassa jompi kumpi kissa, koko ajan poissa jompi kumpi Sulon vanhemmista (niin, mä oon se toinen), koko ajan liian vähän unta ja liian paljon töitä. Viikonloppuna oli paljon ihanaakin – manchegoa, nostalgista keskustelua, paistettuja ahvenia, ripustettuja verhoja, Woody Allen -elokuvia ja tyttöjen ilta vailla vertaa – mutta nyt kuristun sunnuntaiangstiin, kissakaipuuseen & hektisyyden tunteeseen.

Aamuseiskalta heräämys työreissulle. Kaisun kanssa pitkin Suomea taas, parin päivän verran. Ei huono, mutta nyt ei pysty keskittymään mihinkään.

Kameran laturi on kadonnut muuttolaatikkovuoren sisään ja hajotin taas Macbookin. Ei ole siis oikein edes, millä lilytellä. Tämä on joku Aleksin kamala työläppäri. Voiettäkunsapettaa.

Moro!

Suhteet Oma elämä

Linssikeiju & mekkokeiju

Miten Kaisu sen tekee? Kerta kerran jälkeen ihmettelen, miten kuvaaja osaa poimia tilanteesta kuin tilanteesta kauneuden. Niin kuin vaikka naapurikiskasta noudetusta pizzaillallisesta ja naisesta, joka kurkottaa kokislaseja hyllystä. Ehdotin myös lautasia, mutta Kaisu sanoi, että laatikosta syödään.

pitsa.jpg

Kuvan mekostani taas on kittäminen Riikkaa. Kerroin täällä jo aikaisemmin, että neitonen on tunnettu siitä, että tekee urakalla löytöjä muille. ”Aattelin, että tää sopis sulle…” Tämä dianevonvurstenperi taisi olla alun perin tarkoitettu Riikalle itselleen, mutta ei istunut muodoillensa – joillain ihmisillä on sen verran rintoja, että rintsikat ovat välttämättömät, mutta minulle ei tällaista ole suotu.

Sou not, kostuin siitä mekon verran. Näin villiä kukertavankikertävää afrikkameetsnewrave-kuosia en koskaan olisi poiminut rekiltä itse, mutta ihanahan tää on! Ja maailman mukavin löysismekko. Vaihtarina Riikka sai Net-A-Porterin alesta tilatut satiinishortsit, jotka puolestaan eivät istuneet ollenkaan itselleni. Kaikki voittivat.

Muoti Ystävät ja perhe Ostokset Päivän tyyli