Minä en tiiä meikeistä mittään, mutta olen tänään saanut oppia mestarilta: seurattuani kosketusetäisyydeltä hra Michael Monroen meikkaamista ainakin puolen tunnin verran olen täysin kompetentti sumusilmien loihtija!

Tai niin ainakin luulisin. Lisäksi osaan kertoa lukijakunnalleni (teitä on muuten nykyään hämmentävän monta sataa, olen aika otettu – uskallan vihdoin puhua lukijakunnasta enkä vain Terhistä ja Emmasta), että parhaat meikkivoiteet ovat MACin (tai sitten naamiaiskauppa Punanaamion).

Toisin sanoen takana inspaava työpäivä. Kosketukset kotiäititodellisuuden rajojen ulkopuolelle antavat virtaa. Vaikea tosin puhua virrasta hengattuaan tunteja Monroen kanssa: miehessä on enemmän virtaa kuin espressosammiossa. Hää häärää minuutissa enemmän kuin minä kuukaudessa. Sympaattinen, mahtava, rento ja lämmin kummituseläin jättisilmillä. Arvostan!

Lisäksi arvostan aina työparejani eli valokuvaajia entistä enemmän, kun näen heidät antautumassa hommalleen. Pääsen harvoin studiokuvauksiin mukaan – siksi ne lumoavat aina. Meikkauspöydät klassisilla lamppurivikehyksillä, tuulikoneet, taustakankaat, loputtomat valaisusäädöt ja kuvattavan tsemppaukset. Enmävaanosais.

Ilolla siis istuin studion portailla ja odottelin. Ja tuossa se muuten on, ooh! Makkosen meikkipussi! Kabukisivellinkin!

Jutusta lisää lähempänä sen ilmestymistä. Haastattelu ei ole tylsä, voin ilolla luvata. Pulppuilevat jututettavat, journalistin unelma.