Kerronpa teille salaisuuden: toisin kuin usein uskotellaan, äidit eivät ole yhtenäinen kansanryhmä tai homogeeninen salaseura. Kaikenlainen mammasössötys on minulle vierasta. Perhelehtien ja vauvapalstojen äitiys on minulle useimmiten vastenmielistä, vieraannuttavaa ja raivostuttavaa.

Tämä ei tarkoita sitä, etteikö vanhemmuus olisi sen verran moniulotteinen haaste, että itse kukin kaipaa hommaan vertaistukea. Ja hallelujaa, sitä olen saanut – ja saan, toivottavasti hautaan saakka. Olen nimittäin huomaamattani päätynyt 25 prosentiksi ihanaa nelikkoa, joiden kanssa saan olla juuri sellainen äiti kuin olen. Eli herkkä ja vähän hysteerinen, mutta toisaalta oman elämäni suhteen kunnianhimoinen, tasa-arvoinen vanhempi.

En voi paljastaa kerhomme nimeä, koska se on tietysti ehdottoman salainen. Mutta voin valottaa muutamia yhteisiä ideaalejamrme: lapsen imettäminen kouluikään on ihan fine, perhepeti on aina paras vaihtoehto, isä on yhtä olennainen lapsen elämässä kuin äitikin, lapset ovat lähtökohtaisesti oletettuja fiksumpia, herkkiä otuksia, jotka ansaitsevat älyllisen ja pehmeän kasvatuksen. Lapsesta (varsinkaan vauvasta) ei tarvitse olla erossa muodon vuoksi, jos se tuntuu vaikealta. (Tätä periaatetta noudattaen yksi meistä hyppäsi pyjamassa taksiin keskiyöllä päästääkseen pirpanansa – ja tissinsä – pahasta. Jossain porukassa tällaista ratkaisua tarvitsisi taatusti nolostella tai selitellä — mutta onneksi tämä nimeltämainitsematon henkilö oli juuri oikeassa seurassa harjoittelemassa yön mittaista irtiottoa. Aika ei ollut kypsä.)

Toisaalta olemme kaikki työhömme, opiskeluun ja harrastuksiimme äärimmäisellä intohimolla suhtautuvia naisia, joiden elämänsisältö ei koskaan tule olemaan lasten kuljetus henkilöautolla harrastuksiin omiemme kustannuksella. Emmekä ikinä koskaan, missään tapauksessa puhu keskenämme pelkästään lapsista. Johan siinä kyllästyisi kuoliaaksi. Puhumme siis myös kirjoista, neulomisesta (herra paratkoon, en minä! – ne muut), hotelleista, kahvista, viineistä, tatuoinneista ja menneisyytemme miehistä. Miksi emme myös tulevaisuuden miehistä: tällä kertaa kaivoimme esiin tarot-korttipakan.

Jaamme niksejämme ja tuntojamme toisillemme ensisijaisesti niinkin karussa formaatissa kuin Facebook-tsätissä, sillä kohtalon maantiede on viskonut meidät asumaan pitkin Etelä-Suomea. Tapaamme harvoin koko jengin kesken, mutta viime lauantaina tämä onni kohtasi meitä. Päivä oli juuri niin super kuin odottaa sopi. Vai mitä muuta reitti Sandron väriterapeuttiselta brunssilta Arlan saunan pumpulinpehmoisiin löylyihin ja Hetan kauniiseen kotiin sushilautasten äärelle voisi olla? Sushin päälle vielä punaviintä, merisuolasuklaata ja salaisuuksia, paksut yöunet ja mahtava aamiainen. Sielu huutaa vähemmästäkin hoosiannaa.

Kiitos menneestä, nykyisestä ja tulevasta, Heta, Tiina ja Annukka.