No okei, saa se, mutta ihan oikeasti, ei ole mitään kamalampaa kuin fraasi ”Joulu saa tulla”. Sen oikein kuulee mielessään Katri Helenan psykoottisesti henkäisemänä. Luonnottoman pontevasti lausuttuna. Ai kamala sentään. Ja newsfläsh: kyllä se joulu tulee, ihan kalenterin mukaan, silloin kun tykkää. Ei se tartte lupia.

Saivartelut sikseen: tahdon toivottaa Laura lovesin lukijoille mitä rentouttavinta, luksuksinta (sovitaan, että tuollainen taivutusmuoto on olemassa!), kauneinta joulua ja ennen kaikkea inspiroivaa vuotta 2014! Tiedättekö mitä, mulla on teille lahjakin! Ei, ei mitään saatanan arvontaa. Sellaista ette tule saamaan minulta koskaan, anteeksi vaan. Minun mielestäni sekin on tosin lahja. (Puhutaanko joskus siitä, mitä kaikkia ilmiöitä vihaan blogikulttuurissa?) Minun lahjani on se, että vuonna 2014 Laura loves elpyy ja kukoistaa. Minun puolikuntoiset kotiäitinivuoteni ovat ohitse ja saan istua loppuelämäni työhuoneella tuntikaupalla jokaisena arkipäivänä. Siitä työpäivästä budjetoin joka päivä aikaa bloggaamiselle. Meistä tulee taas läheisiä. Lupaan sen.

Mutta sitä ennen: se joulu. Näköjään vietämme sitä vuorovuosina vanhempieni luona Hämeenlinnassa ja meillä kotona Turussa. Nyt on taas Turun vuoro. Muovikuusi nököttää olkkarissa (ensi vuonna vaadin alakertaan oikean, ja muovinen pystytetään yläkertaan — en tajua, miksi sain tämän idean tänä vuonna liian myöhään), eikä joulukoristelaatikkoa löydy mistään. Äitini toi hätäapuna mukanaan kourallisen rändom-koristeita. Latvatähden virkaa toimittaa Tigerin euron pompom. Sulo on vaatinut jo moneen otteeseen kiihkeästi, että se pitää ottaa pois. Lapset, nuo konservatiivit. Ei tuo pirpana edes tiedä, mitä kuusen latvassa pitäisi killua. Mutta joku geeni sen sanelee selkäytimestä, että ei ainakaan pinkki paperihörselö.

Mutta hah — siinäpähän narisee, kunnes ylettyy kurkottamaan paperipompulan pois. Siihen asti se siellä keikkuu — siis tämän joulun ainakin. Kuten ystäväni sanoi ylläolevan kuvan nähtyään: ”Toi kuusi yhdistettynä noihin verhoihin… Saan epileptisen kohtauksen.” (No juu, noi verhot, niistäkin piisaa puhuttavaa. Miksi te annoitte mun ostaa ne? Ihan kamalat!)

Kuusen kauhistelemisen lisäksi aiomme syödä ihania juttuja, juoda ihania juttuja, todistaa joulurauhan julistuksen toista kertaa livenä, katsoa piirrettyjä, nukkua, leikkiä, mussuttaa vielä vähän portviinistiltonia ja pussailla. Siitä tulee ihanaa.