Elämän tasohyppelypelissä on jälleen pompattu uudelle tasolle. Sen nimi on aikuislompakko.

Hermot pettivät Amsterdamissa, jossa lompakkoni, Globe Hopen denim-kierrätyspitsi-pussukka, otti ja hajosi käsiin. Vetskari lopetti toiminnan ja rahat lentelivät pitkin poikin. Päätin, että pussukkojen aikakausi on ohi – ne eivät koskaan kestä paria vuotta kauempaa. Ne natisevat aina liitoksissaan junalippu-kanta-asiakaskortti-tiesminkämaankolikko-kokoelmani johdosta.

Alkoi aikuislompakon metsästys. Jahti kesti vain vuorokauden verran. Minua ei tunneta harkintakyvystäni, mutta klikkailin kyllä läpi sen tuhat biljoonaa nettikauppaa täydellisen yksilön toivossa. Se löytyi.

Uusi ystävä on See By Chloén toffeenruskea vintagenahka-kaunokki. Voi ku se on nätti!

Pussukkavuosien jälkeen on suorastaan absurdia sujauttaa kortit kapeisiin, napakoihin taskuihin niin, että näkee, missä kukin on. Elämästäni vapautunee noin kuusi tuntia aikaa per päivä, kun en enää kaiva kauppojen kassoilla loputtoman pitkään pankkikorttiani esiin hikoillen ja hermostuen.

Toisaalta aikuislompakko on kooltaan selkeästi pussukkaa suurempi. Sitä täytyy kuljettaa laukussa – taskuun sullominen ei oikein toimi. Mutta se on niin tyylikäs, että sitä voi käyttää kainaloon tai kouraan törkättävänä kirjekuorilaukkunakin. Tuonne saisi melkein sullottua nimittäin kännykänkin.

Tulokas otettiin siis käyttöön saman tien. Hän mutustelee vähäisiä lanttejani ja totuttelee korttiarsenaaliin. Hänen kanssaan tunnen itseni astetta hienostuneemmaksi.