Ensimmäinen Barcelona-päivä takana. (En voi kirjoittaa lomapäivä, koska enhän minä ole lomalla. Aleksin voidaan ehkä sanoa olevan isyyslomalla, mutta minä olen kai, öö, töissä. Äh, Sara K kirjoitti juuri blogiinsa ihanasti työn ja vapaa-ajan suhteesta. Olen ihan samoilla linjoilla: en koe tarvetta tai halua eritellä. Kirjoittaminen on minulle samaa settiä kuin syöminen, juominen, lukeminen, hengittäminen.) Asiaan: siis ensimmäinen Barcelona-päivä takana. Miltä nyt tuntuu, Riimanni?

Vaikea sanoa. En ole koskaan ollut kuukauden reissulla missään. Olen ollut joko lyhyellä reissulla (viikko), vähän pidemmällä reissulla (kaksi viikkoa) tai selkeästi pysyvämmin jossakin (lukukauden mittainen opiskelijavaihto). (Ai mutta anteeksi, nyt valehtelin kyllä saman tien: perheeni teki koko lapsuuteni kesäisin neljän viikon reissuja — viikko ajoa Eurooppaan, kaksi viikkoa perillä, viikko takaisin. Mutta ei näitä nyt voi verrata. En ole aikuiselämässäni ollut kuukauden reissussa koskaan.) Huomaan, että konsepti vaatii sulattelua. Kun aikaa on paljon, ei ole sitä hektistä draivia kiertää joka paikkaa heti nyt. Sen sijaan otamme tosi iisejä tavoitteita: käydään aamupäivällä ostamassa lähikaupasta jääkaappi täyteen ruokaa. Käydään iltapäivällä lounaalla, tsekkaamassa lähipuisto ja lähikirjasto. Eikä se tuon kummempaa vaadikaan, että kello on viisi. Sitten kokataan, kylvetään, leikitään, ja kas, kuopus on jo valmis nukkumaan. (Olemme laiskiaisperhe — emme niitä, jotka laittaisivat pienimmän rattaisiin nukkumaan ja lähtisivät klo 23 ravintolaan ja toivoisivat, että se ei herää pöllämystyneenä herhiläisenä. Lisäksi kumpikin meistää rakastaa lomalla päiväunien nukkumista lasten kanssa. Seniiliä touhua — mutta ah-niin-rentouttavaa.) Koska olen perusluonteeltani hetkinen suorittaja, tämä tuntuu hetkittäin vähän hankalalta. Eikö meidän kuuluis juosta joka päivä aamuysistä iltaysiin pitkin poikin ja sitten lähteä vielä klubbailemaan aamuun asti? (Granadan ja Madridin matkat yksin never forget — tilasin drinkkejä vielä puoli seitsemältä aamulla tanssilattialla, tsiisus. Espanjalainen vuorokausirytmi on kyllä oma lukunsa.) Nyt pitää opetella sitä kuuluisaa hidastamista. Koska siitä tykkään. Mutta en meinaa antaa itselleni lupaa. Hoen itselleni, että aikaa on. Aikaa on. Aikaa on.

Mutta mitä me siis tänään teimme? Haimme marketista leipää, öljyä, pastaa, vihanneksia, olutta, pähkinöitä ja sata miljoonaa pulloa vettä. Leikimme leikkipuistossa palmujen reunustamalla bulevardilla, jolla mammat hienhajuisissa teryleenimekoissaan tuijottivat tyhjyyteen ja tervehtivät toisiaan apaattisesti. Nukuimme, teimme vähän kirjoitushommia. Soitimme vuokra-asuntomme (joka on muuten mainio, upealla paikalla ja mielettömän kokoinen!) leikkirumpuja vuorotellen.

Järkkäsimme lasten vaatteet pikkuruisille henkareille. (Miksei meillä ole lapsille tankokaappeja? Lastenkin vaatteet näyttävät niin paljon hienommilta henkaririvissä!) Lounastimme: muistelimme, oliko ensalada alemana sitä perunamajoneesisalaattia (oli se!) ja fideau sitä nuudelipataa aiolin kanssa (oli se!). Itkimme onnesta, kun sulloimme suuhumme kunnon aiolia ja kun vuoden ekan crema catalanan sokerikuori rapsahti lusikan alla rikki. Juoksentelimme Parc de Joan Mirossa ja tsekkasimme puiston kirjaston (pieni, mutta symppis — minulle myös potentiaalinen etäkonttori). Kävimme ostamassa marketista vielä täydennystä: suolaa, mysliä, maitoa, makkaroita (anteeksi, mutta täällä ei voi viettää lihatonta lokakuuta) (no okei, tunnen Espanjassa asuvia, hyvinvoivia kasvissyöjiä, mutta minä en voi!) ja kikherneitä. Laitoimme ruokaa. Ulkomailla, jonkun muun keittiössähän, sipulin kuullottaminenkin on jännittävintä, mitä koskaan on tapahtunut. Kaikki tuoksuu ja maistuu paremmalta. Kaasuhellan suhina lumoaa. Jiiänee jiiänee.

Kylvimme. (Kylpyamme on yhä suurinta luksusta, mitä tiedän. Lapsesta saakka kadehdin valtavasti ihmisiä, joiden kodissa on kylpyamme. Kylpyammeet liittyvät minulle hotelleihin ja ylellisiin elämyksiin. Lasten kanssa tämä on korostunut entisestään. Lapsen kanssa kylpeminen on kivointa ikinä. Kahden lapsen kylpeminen keskenään on hupaisinta evör seurattavaa. Kylpyammeet. Kylpyammeeeeeet! Rakastan teitä, olen teidän!) .

Ei me muuta olla ehditty. Nyt Aleksi korkkasi kaljan. Beibet nukkuvat. Suljen tämän rakkineen ja paneudun romaaniin ja rakkauteen. Buenas noches vaan ja palataan!