Riutuva ranskatar ja valloittava viikunapuu

Miksi kaikissa uusissa elokuvissa yksi nuoren perheen jäsenistä kuolee! Viime viikolla Rabbit Hole, nyt The Tree (siis suomeksi simppelisti Puu). Ja kummassakin perheenjäsenen kuolemasta on kulunut 8 kuukautta. (Luonnollisesti se on myös tismalleen lapseni ikä.) No, varmaan leffoissa on koko ajan kuollut lapsia ja vanhempia, minulla on päällä vain herkkyyskausi.

Puu oli aika hataraa huttua, mutta enpä taaskaan katunut tuota tuntia ja neljääkymmentä minuuttia. Tämän leffan synnyttämä inspiraatiolista: hanki rustiikkinen, natiseva vanha talo (no enpä jaksa, mutta ystäväni Heidi asuu moisessa, mene sinne fiilistelemään), kasvata pitkä tukka (näin aionkin, mutta se tuskin muuttuu kasvatusprosessin aikana ranskalaisen laineikkaaksi), syö viikunoita (Jamie Oliverin ”tuoreet viikunat ricottalla ja hunajalla ”-resepti onkin houkuttanut jo vuosia).

Charlotte Gainsbourg näytti riutuvana leskenä lähes kuolevaiselta. Stoori oli hutaistu (alkuperäisromaanista en tiedä, kyse vain tästä kässäriadaptaatiosta siis), mutta kuvaus oli kaunista: Australian maaseudun panoraamat olivat meditatiivinen kokemus. Ja tietysti itse puu: aivan valtava, tukeva viikunapuu. Sitä olisi voinut katsoa koko päivän.

puu.

Kulttuuri Leffat ja sarjat

Herne nenässä eiku keitossa

Maailman nopein, helpoin ja jollei nyt unohtumaton, niin varsin kelpo keitto kuitenkin! Suosittelen illalle, jolloin haluaa reilussa vartissa apetta eikä jaksa pilkkoa mitään (no, piskuisen valkosibbenkynnen ehkä).

 

Vuohenjuusto-hernesosekeitto

400g herneitä

2 valkosipulinkynttä

6.5 dl vettä

1tl suolaa

150g vuohenjuustonmakuista tuorejuustoa (no sitä Chavrouxin vaikka)

hitosti tuoretta basilikaa (alkuperäisen ohjeen mukaan piti olla myös tuoretta kirveliä, no eihän mulla sellaista ole – eikä lähikaupassani)

 

Mittaa kattilaan vesi, herneet, suola. Keitä 10 minsaa. Soseuta. Lisää vuohenjuustotuorejuusto plus basilika. Lämmitä. S’ois siinä.

peas.jpg

Äsken siis pyöräytettiin. Sulon versio oli pelkkiä herneitä haarukalla hieman rikottuna. Karkeasta hernemuusista arviolta 90% päätyi toki lattialle. Syöttötuolin alla muhii antropologeja taatusti kiehtova ruuantähdefuusio.

Ps. Reseptit on kai useimmiten suunniteltu 4 hengelle. Me syömme useimmiten kaksin lähes koko neljän hengen annoksen. Sori vaan.

Koti Ruoka ja juoma