Suruaika saaressa

Viesti tavoitti meidät yhteysaluksella. Mieheni suvun matriarkka oli nukkunut pois. Juuri se suorasukainen, konstailematon, mutta kovin vaatimaton saaristolaismamma, jonka ansiosta tämä saari on meille toinen koti. Joka siis osaltaan teki minustakin saariston lapsen — vaikkakin vasta aikuisena. Kiitos, Kerttu.

Niinpä lippu pötkötti tämän viikonlopun puolitangossa ja superpehmeiksi kuluneet puuvillalakanat viikattiin erityisellä hartaudella pinoon. Kuolema muuttaa elottomankin merkitystä: vaikka Kerttu ei jaksanut saarelle enää muutamaan vuoteen, sukulaiset ovat antaneet hänen tavaroidensa jököttää mökissä koskemattomina — me muiden mukana. En lainaa tuota pinniä, vaikka kovasti tarttisin – ehkä Kerttu pujottaa sen joskus vielä tukkaansa. Nämä matot pitää pestä keväisin – jos Kerttu nyt kuitenkin joskus vielä pääsee tänne, pitää olla siistiä ja puhdasta. Miten kummallista, että kaikki tuo on nyt turhaa. Kerttu ei enää tule. Jonkun muun pitää jakaa pinnit ja pitää huolta matoista. Mitä nyt tapahtuu?

IMG_4461.JPG

Vuotuisen Sulostock-juhlan johdosta aika moni ystävämmekin on käynyt Kertun kodissa ja ihastellut taivaansinisiä keittiönkaappeja, ikivanhoja kahvipurkkeja ja repeileviä ornamenttitapetteja. Ensi vuonna festareillakin on eri henki. Emäntä on tuolla jossain. Hyvää matkaa sisukkaalle saaristolaiselle!

Suhteet Ystävät ja perhe

Talviunia

”Leiki vielä hetki nukkuvaa, niin saat sellasen vaaleanpunasen keksin!”

Ounastelen, että tuittupäistä Naomi Campbelliäkin maaniteltiin aikanaan leppymään studiolla juuri näillä sanoin. Nyt lempeät sanat lausuttiin kuitenkin Sulolle, joka poseerasi kuuliaisesti ystävällemme Laurille.

Homman nimi oli Polkka Jamin uutuuksien kuvaaminen hylätyllä karkkitehtaalla ja oi, miten mielissäni olin, että sain olla osa yhden lempimerkkini talvimalliston lanseerausproggista! En ole siis pariskuntaa Polkka Jamin takana koskaan aiemmin tavannutkaan. Nyt oon. Olin näin lähellä pyytää nimmareita. Mutta sitten piti taas juosta lapsosten perään (jotteivät vanerikuuset menisi mukkelis makkelis) ja pitämään vakuuttavaa ”sehän on ihan ku nallepuh” -palopuhetta (jotta nallenaamio ei olisi niin pelottava). Nää valokuvamallit – huoh. Niin oikukasta jengii.

sulohym.jpg

sulomask.jpg

sulonuk.jpg

Ja ihan puolueettomasti lausuttakoon, että Polkka Jamin Talviuniset –mallisto on soma kuin mikä, herkkuostoksille täältä!

Muoti Sisustus Ystävät ja perhe Trendit