Kuten vinkkasin, aion lähiviikkoina hehkuttaa Helsinkiä, joka on herännyt henkiin. (Tai vastako se on syntynyt, oliko se hengissä koskaan aiemmin?) Hipstereitä on kiva pilkata, kuuluu omiinkin lempiharrastuksiini, mutta kyllä he jotain ovat tehneet oikein: moderni Helsinki on aika hurmaava paikka, joka tihkuu entistä vahvemmin viestiä ”Olen tämän maan rajojen sisällä jotakin aivan ainutlaatuista”. (Sain tämän nyt kuulostamaan siltä kuin kävisin Helsingissä kerran vuodessa tai jotain. Käyn kyllä kuukausittain, mutta juoksen yleensä työmenosta toiseen tai suoraa tietä ystävien koteihin. Nyt maleksin ja kiersin kahviloita. Rasti seinään.)
Toki joka kaupungilla on oma fiiliksensä ja Turku ja Tamperekin kukoistavat tätä nykyä, mutta Helsinki on silti jotain ihan muuta. Omassa sarjassaan ja luokassaan. Kuten lapseni eilen rattaista tokaisi: ”Täällä on paljon hulinaa ja meteliä!” Turussa on hulinaa ja meteliä korkeintaan silloin, kun kaupungissa vietetään Ruisrockia tai DB*gryäääärh — anteeksi, oli pakko oksentaa tuossa kirjainyhdistelmän puolivälissä*TL:ää. (Ei siinä sinänsä mitään, osittain sen takia tänne halusinkin. Tuppukylä tekee ihmiselle monin tavoin hyvää.)
Menisitkö asiaan? Sinun piti puhua Johan & Nyströmistä.
Tosiaan. Asuin opiskeluaikoina pari vuotta Katajanokalla. Ei, en ole kokoomuslaisen suvun kultalusikkasuinen kasvatti, vaan siellä on HOAS:in opiskelija-asuntoja. Kyllä, ihan siellä kärjessä, nelosen päättärillä, Merisotilaantorilla. Osoitteeni oli niinkin fiini kuin Katajanokanranta. Näkymä ikkunasta oli häkellyttävän huikea: Korkeasaari, Merihaka, Tuomiokirkon kupoli, liplattava meri, Finnlinesin massiiviset rahtilaivat lähtemässä kohti Saksaa (?), söpöt ja topakat jäänmurtajat ja mattolaituri, jolla istua taianomaisina kesäöinä. Lähdin pihapuistoon usein Miska-kissa kainalossa. Istuin nurmikolle lukemaan ja Miska tepsutteli lähipuskissa. Voi pojat, se aika säilyy mielettömänä mielessä.
Mutta niin ihana kuin Katajanokka olikin, siellä ei ollut juuri mitään ajanviettopaikkoja. No, lähi-Alepa toki ja vakkarinepalilainen Luotsikadulla ja Poseidonista sai hyviä oluita, mutta ei kahviloita — ei varsinkaan tyylikkäitä kahviloita. Nyt on — vähintään yksi.
Jos Johan & Nyström olisi sijainnut Katajanokalla opiskeluvuosinani, olisin asunut siellä. Punatiiliseen makasiinirakennukseen pykätty kahvi- ja teehifistelypaikka on törkeän nätti ja tunnelmallinen. Yläkerta on omiaan intiimeille pussailutreffeille. Vitriinin herkut ovat muodikasta raakaruokakamaa. Raakaruokabrunssejakin on, mutta liitutaulun perusteella ne oli myyty sangen tehokkaasti loppuun lähiaikoina.
Olin juuri nauttinut kovan annoksen kahvia, joten jätin tsufeet tilaamatta – mikä nyt tällaisessa paikassa oli suoranainen rikos. Ensi kerralla sitten. Sen sijaan tilasimme kookos-puolukkakakkua ja lakritsi-boysenmarjakakkua, joista edellinen oli satumaisen hyvää ja jälkimmäinen – no, Sulo huusi aika kovaäänisesti pahaa ja alkoi kakoa oksennusta enteilevästi. Mielestäni lievää ylireagointia. Sitä oli liikkeellä: seurueen toinen lapsi pisti paremmaksi ja sylkäisi oman kakkupalansa takaisin lautaselle. Kirjataan muistiin: leikki-ikäiset – eivät raw food -kohderyhmää.
Intiaanikesän lauantaina kahvila levittäytyi kanavarantaan. Ökyjahteja ja vilttejä puutarhatuolien selkänojilla odottamassa illan viilenemistä. Päivettyneitä ihmisiä pulisemassa. Helsingissä. Suomessa. Johan on.
