Pionisesonki! Jo ehtoopuolella (tuli nyt sitten käytettyä tuotakin sanaa) oleva pionisesonki, mutta pionisesonki kuitenkin! P.I.O.N.I. Pionisessss–

okei, te tajusitte jo.

Olen tohkeillut pionien ylivertaisuudesta ja merkityksestä ihmislapsen hyvinvoinnille tälläkin foorumilla jo vuositolkulla, joten karsitaan tänä kesänä runoilut. Pionit ovat parasta. Se siitä. No, pakko ylistää vielä yhdellä rimpsulla: pionit, oi pionit, nuo rehevät, holtittoman kauniit kukkapenkin kuningattaret.

En kuulu niihin onnekkaisiin, joiden pihalla kasvaisi oma pionipuska. Naapurini kuuluu, mutta en ole vielä tohtinut käydä kukkavarkaissa. (Aloin kyllä harkita asiaa nyt, kun idean tähän nakutin. Ehkä ensi yönä?) Hankin siis lempikukkani kukkakaupasta, mutta hinta kyllä kirpaisee joka hemmetin kerta. Viimeksi maksoin yhdestä kukasta 12 euroa. Kaksitoista euroa, haloo!

Leikkokukkien hintojen taivasteleminen kuuluu lempiharrastuksiini. En tiedä mitään alan hinnoittelusta, notta varmaan niille hinnoille jokin hyvä syykin on (vai onko?). Ei kasva tropiikin kukat Härmälässä, ei. Mutta miksi muualla, kalseissakin Euroopan kolkissa, leikkokukat ovat niin saaakelisti halvempia?

Aleksikin tietää, että ”kukkain ylihinnoittelu lopetettava välittömästi” on yksi lempisaarnoistani. Minun ei tarvitse kuin aloittaa ”Siis tiedätsä että Amsterdamissa saa vitosella kahdenkyt VALTAVAN liljan kimpun?” -hössötykseni, kun hän alkaa virnuilla ja nyökytellä. Aihe huvitti häntä, kunnes tiedotin napakasti, että tuhat euroa on aivan naurettavan alhainen summa häiden kukkabudjetiksi, koska ei Suomessa nyt vaan saa sillä rahalla mitään. Ei auta kuin perustaa oma pionifarmi ennen vihkiäisiä.