Mr. Draper will see you now
Hangoittelin puolitahattomasti tätäkin addiktiota vastaan: en hypännyt Mad Men -kelkkaan muiden mukana, vaan tulin hämäläiseen tahtiin pari vuotta perässä. Mutta kun hurahdin, hurahdin täysin. Sarjaa tankatessa se täyttää koko pään. Saa haaveilemaan vain kynähameista, vodkatujauksista ja vodkatujausten maistamisesta Don Draperin huulilta samalla, kun tämä kiskoo kynähamettasi määrätietoisesti ylös. Tai alas. Riippuu fantasiasta. Niitä on nimittäin enemmän kuin yksi. Anteeksi, mistä olinkaan puhumassa?
Niin, Mad Menista, en ainoastaan Jon Hammin mielipuolisesta vetovoimasta. Niin loistokas, niin koukuttava. Niin kipeä, niin koskettava, niin kepeä, niin kupliva. Niin tyylikäs, niin kaunis. Niin pinnallinen ja niin syvä. Niin virheetön, täydellinen, sliipattu. Ja niin täysin rikottu, murskattu, sairas ja fucked-up. Joka karaktääri, joka kohtaus ja joka käänne. Täydellistä ajankuvaa ja täydellistä ihmiskuvaa. Täysin sidottu aikaan eikä yhtään sidottu aikaan. Samaistuttava ja kauhistuttava. Ihan vaan kaikkea. Elämäni sarjojen top kolmosessa. Ja kenen vain sen katsoneen. (Eikö? Eikö?)
Eikö?)
Pointtina oli, että tänään, tänään, tänään ne alkavat, Mad Menin seitsemännen – ja viimeisen – kauden viimeiset jaksot. Löydät ne Ruutu+:sta. Jos joku spoilaa käänteitä minulle tulevina viikkoina Amerikan ajassa, en vastaa teoistani. Teitä on varoitettu.
