Uljaan ristiäisiä vietetiin joulukuun alkupuolella meillä kotona. Tätini kastoi suvun pienimmän, kuten Sulonkin aikanaan. Koko seremonian ajan pidättelin itkua ja olin kyvytön nielemään (peruspaniikkireaktioni) sekä luulin pyörtyväni, vaikka olin napannut pohjille beetasalpaajan (suosittelen kaikille esiintymisjännittäjille! Ei ole rauhoittava lääke: tasaa vain sykettä ja tärinää ja laskee verenpainetta — ja siis yleensä kyllä toimii moitteetta, nyt efekti ei ollut huipussaan). (Edellinen ei ollut lääkefirman lobbaama lausunto, vaan aitoa medikaalista evankeliumia ilahtuneen käyttäjäkokemuksen pohjalta..)

Olin ennalta viisas ja ideoin maailman helpoimmat tarjoilut. Teema oli valkoinen, pöydässä siispä lumipallokarkkeja, popcornia, marenkeja, briekiekkoja (päällä pähkinöitä ja siirappiraitoja) ja valkosuklaakakkua. Vain piparit toivat väriä: ne toimivat jouluisana syömäalustana brieköntsille.

Kukat tilasin Piia Jaalalta, koska sitä on ylistetty minulle Turun parhaaksi kukkakaupaksi. Esitin muutaman simppelin toiveen, annoin budjetiksi satasen ja muuten vapaat kädet. Kastepöydän centerpiece oli näyttävä, mutta simppeli amaryllisspektaakkeli ja kaksi muuta kimppua romanttisempia jaloleinikkipuskia. Kerrassaan ihanat.

Parasta eivät kuitenkaan olleet kukkaset tai kakkuset, vaan kummiset ja sukulaiset, vieraan luota toiselle viipottaminen ja lämpö ja lovexi, jota kuopukseni päälle suorastaan sateli. Lapsen kasvattamiseen tarvitaan koko kylä & silleen.