Vietettiin taannoin taas pari huippista päivää Helsingissä. Helsinki-visiittien aikataulu vain tuppaa olemaan aina järjetön: tunti siellä, tunti täällä, kaikki ystävät pitää nähdä, kerää koko sarja! Haluan hamstrata kaikki lähelleni ja halia läpi. Pitäisi keskittää näkemisiä ja antaa kunnolla aikaa kullekin, mutta timanttisten tuttujen määrä humalluttaa.

Tällä kertaa käytiin muun muassa mustikkapannukakkuaamiaisella Emmillä Kallion sydämessä. Alueen kadut saavat aina miltei kyyneliin, kun mietin hulluja Kirstinkadun-vuosiani ja sitä ihmeellistä elämänvaihetta. Siitäkin on jo kymmenen vuotta! Aijai. Huokauksia.

Mutta mikä rikkaus, että saa piipahtaa jonkun elämässä, joka elää niitä vuosiaan nyt. Karttapallon loimussa, kepeiden hepenien sisässä. Neilikkakimpun vierellä, turkoosiksi maalatun kirjoituspöydän äärellä. Omalla lautalattiallaan, somassa pikkuyksiössään.

Vaihtoehtoisiin elämiin kurkistaminen on silkkaa parhautta. Kuten kodin ihana emäntä itsekin.