Parsapöpin paluu

Olen tulitikun mitan päässä palstan nimen uusimisesta: totuuden nimessähän sen tulisi kuulua kokonaisuudessaan Laura loves parsa ja vauvat. Kummankin tägikiintiö paukkuu. Ja, öhöm, tässä olisi taas vähän parsaa…

Turun torilta saa joka päivä unkarilaista valkoista parsaa eurolla per puntti. Pakkohan sitä on ostaa aina, kun ohi kävelee, vaikka leikkuulaudalla se viimeistään paljastuu, ettei tavara ole ihan priimaa. No ei tietenkään, eihän sitä muuten eurolla puskettaisi. Minulle kelpaa silti.

Parsakauden aikana pitää tietenkin vääntää ainakin yksi risotto. Minä teen risottoa aina Jamie Oliverin perusohjeella, oli kyseessä mikä risotto tahansa. Jamien resepti on oiva – ja jamiemaisen rasvainen.

En näe mitään järkeä miehen keittokirjojen kopsaamisessa tänne, joten kerrottakoon vain ulkomuistista pääpiirteet:

Jamien perusrisotto

sipuli, valkosipulinkynsi, lehtisellerin varsi pilpuksi ja kuullotusta reilussa öljyssä.

Arborio-riisiä perään (ja oikeasti mikään muu riisi ei sitten käy, tai se ei ole risottoa eikä mitään) ja kuullotusta minsa, kunnes muuttuu läpikuultavaksi.

Kasvislientä kehiin kauhallinen kerrallaan, kunnes on edellinen kauhallinen on imeytynyt.

Ja iso lasillinen valkoviiniä kans! (Kaiva jämät jääkaapista. Kyllä niitä joskus on.) Kiehauta alkoholi pois.

Imeytysvaiheessa jatkuvaa hämmennystä ja sörkkimistä, jotta riisistä irtoaa tärkkelystä. (Lopputuloksen tulee olla kermainen ja löysähkö, mutta tämän kaikki ovat tainneetkin jo 2000-luvulla oppia. Mutta kyä maar meidän köksäntunnilla 1995 opetettiin eri tavalla…)

Sitten jossain välissä mukaan ne jotkut spesifit ainekset, jotka tekevät risotosta parsarisoton, tai sienirisoton, tai sillee. Tiätteks.

Lopuksi reilusti raastettua parmesania (eikä mitään valmiiksi raastettua, kiitos!) ja suuri köntsä voita. Suolaa ja pippuria. Joku tuoreyrttikin tekee terää.