Pihapirskeet

Olen pohjimmiltani erakko, enkä suhtaudu yhteisöllisyyteen mitenkään varauksettoman innostuneesti. Tiedän, ettei tämä ollut kovinkaan muodikas tunnustus. Yhteisöllisyys on toki ihana idea — eihän omissa poteroissa kyräily voi mitenkään olla ideaalein elämänmuoto. Eniten tykkään kuitenkin yhteisöllisyydestä silloin, kun pystyn kontrolloimaan sitä helposti. Kun sosiaalisuus riittää, vedän oven visusti kiinni, pam.

Omilla kotiportailla se onnistuu. Puutalojen muodostama pihapiirimme on kesällä aika soma juttu. Usein saa olla ihan rauhassa, mutta yhtä usein saa kutsun spontaaneille kahveille. Kenen pöydän ääressä istutaan tänään? Kuka hakee kupit, kuka tuo kahvimaidon? Kenen kaapista löytyy mitä?

Taannoin minä kiikutin pihalle elämäni ensimmäisen täytekakun. Se piti tietenkin koristella amerikanpastilleilla, koska se oli ensimmäinen täykkärini. Pensasmustikoita nyt vain sattui olemaan jääkaapissa. Kardemummakermavaahdolla sivelty lopputulos oli lempeästi muotoiltuna hellyttävä.

Toissapäivänä taas sain istua valmiiseen pöytään. Keksejä, lakuja, mehua ja lämmintä marjapiirakkaa. Viihdyttävää ja avartavaa pulinaa eri-ikäisten ja sangen eri tyylisten ihmisten kesken. Futistreeneihin rientäviä lapsia, lomaltapaluuta sulattelevia aikuisia. Eriparisia lusikoita. Yhteisöllisyys — ei ehkä sittenkään niin paska idea.