Pyhäinhäväistys!

Pyhäinpäivää tulisi viettää asiaankuuluvalla hartaudella – tai vähintään kekkuloiden jenkkihenkisillä Halloween-kekkereillä Tiimarin naamari päässä. Uhmasimme kaikkia konventioita ja vietimme törkyviikonlopun, siis kerrassaan luokattomat pari päivää.

Ensinnäkään en riisuutunut verkkareistani missään vaiheessa. No ok, pestäkseni kerran hiukset. Muuten ne olivat yllä yötä päivää – mukaan lukien kuntosalilla ja erinäisiä sukulaisvieraita vastaanottaessa, siis hela tiden.

Emme poistuneet kotoa oikein minnekään. Viihdytimme vain lähisukua, eikä heillekään ollut tarjolla kuin kourallinen viinirypäleitä. Kanniskelimme tukkoista, kärttyistä lasta, katsoimme joka ilta leffan, tunsimme orastavan flunssa numero kakkosen puskevan päälle. Valuimme pitkin sohvia, makoilimme lattialla, olimme voimattomia ja flegmaattisia.

Ja ennen kaikkea: söimme eineksiä! En mitään niin inhoa kuin eineksiä. Niiden syöminen ei tunnu syömiseltä, vaan tankkaukselta. Inhoan tankkausta! Mutta perjantaina, rättiväsyneenä, korvatulehduskitinän raunioittamana, aivan liian ison ruokakaupan uudella lähiruokaosastolla: minä. Tartuin. Einekseen.

Se veti puoleensa tosin hyvistä syistä: en ole ennen nähnyt kotimaisia luomueineksiä! Nyt näin! Kruunu Herkun valmisruoat on sitä paitsi pakattu kierrätettävään kotimaiseen kartonkiin. Aika kiva! (Ostin nämä siis Turun suunnattoman ankean, joskin prameasti nimetyn Manhattanin – hih – K-Marketista, mutta tiedän, että näitä saa ainakin Turun Kauppiaskadun Finskasta.)

Tästä tuotteesta -30% kassalla -tarra syöksi minut pelkäämään, että kukaan muu ei ole ollut kiinnostunut näistä tuotteista. (Järkeilevätkö muutkin näin? Ja sitten haluavat ikään kuin tukea jotain omituista tuotetta ostamalla sen?) Maku oli ihan jees ja kokemus perusmikroateriaa huomattavasti myönteisempi. Mutta oli se silti eines.

Lauantaina taas syötiin lähikebabberian rasvaisia antimia. Tänään lounaaksi kalapuikkoja – lisukkeena raakaa kaalia.

 

En siis vieläkään voi leveillä luontaisesti hyveellisillä ruokailumieltymyksilläni, toisin kuin moni ravintotietoinen ja luomuintoilija. Olisipa elo helppoa, jos myötäsyntyisesti rasvaiset, sävyttömät, prosessoidut maut eivät viehättäisi. Minua ne viehättävät. (No, ei se ehkä myötäsyntyistä ole, mutta niin opittua, etten ole päässyt taipumuksesta eroon.) Kyllä, hampurilaiset, kalapuikot ja kebabit maistuvat siis minusta ihanilta – periaatteessa. Mutta niin varmaan maistuisi grillattu ihminenkin hyvin maustettuna – kyse on siitä, ettei mikään ole vain makua.

Kun on myös järki, jonka avulla tiedostaa muut aspektit, pelkän roskan vetäminen ei vaan vetele. Ei siitä nauti. Siksi tämän viikonlopun kaltaisia väsymyshaksahduksia sattuu onneksi harvoin.

 

Sen sijaan aion nauttia tänä iltana miltei kilosta siivutettuja luomupunajuuria, jotka tungen uuniin fetamurusten ja oliiviöljylorauksen kera. Suunnitelmissa on myös messevä lasillinen punaviintä. Puhtaampaa ruokaviikkoa kohti!