Pysy paikallasi

Hämeelinnassa kaikki on aina ennallaan. No, uusin lupaava ravintola on aina mennyt konkurssiin sitten viime käynnin, mutta muuten. Eikä se mitään — kotikaupungin on tarkoituskin pysähtyä ja jumittua menneeseen. Sen staattisuus on olennainen osa ihmisen perusturvallisuuden tunnetta.

Hämeenlinnassa on aina olympiavuosi 1952.

Silloin rakennettiin komea maauimala, joka on sittemmin täysin rapistunut, mutta yhä olemassa. Sen vieressä kimmeltää maailman kaunein ja onnellisin järvi (kyllä, mielipide on täysin objektiivinen). Jollet ole koskaan pudottautunut huiman jyrkkää alamäkeä harjukuoppaan Ahveniston järvelle (paikallisten kielellä Appara), merkkaa kesäretki kalenteriisi jo ensi suvea varten. Juutu toki rannan beachvolley-sektorille, mikäli olet espressopavun värinen rantaleijona. Kuhisevalta alueelta voi kuitenkin karata myös metsän halki ihanille, salaisille uimapaikoille. Jossain välissä kannattaa kiertää koko maltillisen kokoinen järvi pururataa pitkin ja nuuhkia keuhkot täyteen kantahämäläistä metsää. 

 

Hämeenlinnassa on aina ruokavuosi 1989.

”Miten mä laittaisin tän lohen?” äitini erehtyi kysymään minulta viime vierailullamme. Härreguud. Hämeenlinnassa tuohon kysymykseen voi vastata vain yhdellä tavalla: ”No niinku ois 80-luku!”

”Ai niinku miten? Tillii? Kermaa? Mitä muuta?” äiti tivasi.

Aivoni olivat räjähtää. ”Ei mitään muuta.” Tietenkään.

 

Ja juuri näin on hyvä. Pysy aina paikallasi, Hämeenlinna.