Saaristo-odysseia 2011
Saaristokausi korkattu! En voi väittää, että koko viikonloppu olisi ollut auvoa: hampaita tekevä Sulo oli ärtsykärtsy, ja sen johdosta myös hermoheikko äiti. Käytin siis ekan vuorokauden valittamalla, että Jaanoniin, eli tällasta se lapsen kansa mökkeily sitten on, ei täällä voi sitten nykyään enää rentoutua ollenkaan, sama vaikka ei käytäis koko saaressa enää koskaan, kälä-kälä, vali-vali, kaakati-kaakati… (En voi sietää teatraalista mökötysvaihdettani, joka päälle kytkeydyttyään lähtee aivan lapasesta, enkä saa sitä hallintaan ennen kuin tuntien kuluttua, pahoitettuani sekä oman että lähipiirin mielet. Bäädlaurabääd!)
Tarvitsin yhden yön sopeutumisaikaa. Sitten alkoi luistaa. Koko perhe mahtui kuin mahtuikin nukkumaan yönsä 120 senttiä leveässä sängyssä (”Ei voi onnistua! Ei vaan voi onnistua! Oisko tätäkin voinu miettiä etukäteen!”) ja pojat nukkuivat pitkiä päiväunia pariin otteeseen kunakin päivänä. Minä istuin puutarhakeinussa, kuuntelin meren pulputusta, luin kirjaa ja suunnittelin kalenteriin elämää. Hengattin myös sukulaisten kanssa, grillattiin, otettiin aurinkoa, kaikki perushyvyydet. Ja saunottiin! (”Ei voi onnistua! Ei voi onnistua!” Vaan onnistui – löylyhuoneen lattialla oman vesivatinsa kanssa lotraava vauva on huippukamu!)
Tämän kuvan kautta ymmärrän torikahvilassa tavattua mummoa, joka katsoi Suloa ja totesi kovaäänisesti: ”OLLU RUOKA-AIKAAN KOTONA!”
Ei tää mun Blues Brothers Goes Yhteysalus -look ehkä ollutkaan niin nerokas kuin luulin.
Sulon ensikosketus grilliherkkuihin: maissi – hyväksytty. Ananas – hyväksytty.
Fiat kuljettaa maissia, brum brum.
Katse horisonttiin.
Jalkani onnellisimmillaan.
Koko kroppani onnellisimmillaan.
