Safkaa: sinnepäin-versiot

Sain ihanan Safkaa-kirjan lahjaksi ja lupasin polleasti kokata sen läpi. Enkä aikaillut, vaan ryhdyin proggikseen heti. Mutta mutta.

Puolitoista kuukautta univajeessa ja imetyshorroksessa kärvistellyttä henkilöä ei kannata laittaa suureellisten kokkausprojektien päähenkilöksi. (Henkisestä ja fyysisestä tilastani jotain kertoo se, että viime viikkojen aikana minulle on esitetty kysymykset ”Miks mikroaaltouunin vieressä on sukkahousut?” ja ”Miks roskiksessa on ehjä juomalasi?” Vastaus kumpaankin: ”Ööemmätosiaantiä.”)

Niinpä ruokalaji numero yksi, kuhaceviche, maistui kyllä hyvältä, mutta vasta myöhemmin illalla huomioin, että korianteripuska (joka erityisesti käytiin hakemassa Stockan Herkusta, kun lähikaupassa ei ollut) nökötti keittiötasolla koskemattomana (”Ainnii ne yrtit unohtui kokonaan, ne oli vähän niinku koko jutun pointti!”).

Ruokalaji numero kaksi oli parsaa voin ja parmesaanin kera, eikä pariskunta Gullichsen fiksuina ihmisinä varmaankaan tarkoittanut, että sitä valmistettaisiin joulukuussa torilta ostetusta parsanipusta, joka oli luultavasti annettu myyjälle tukussa ilmaiseksi, koska laatu oli niin surkeaa. Mutta koska olen pilkunnussija ja luvannut kokata kirjan reseptit läpi järjestyksessä, ne surkeat parsat minä ostin ja kokkasin.

Vasta härkäcarpaccion kohdalla päätin, että minä en nyt jaksa lähteä etsimään hyvälaatuista härkää, vaan alan kokata kirjan ruokia ihan sikin sokin. Pekoni-chilipasta nam, lihapullat nam — mutta näitäkin laittaessa on otettu tiettyjä vapauksia (”no eihän meillä ole valkkaria tähän kastikkeeseen, varmaankin punkku ajaa ihan saman asian” – ei aja, ”ei meillä ole lampaan jauhelihaa, varmaankin sika-nauta ajaa ihan saman asian” – ei aja) — hyvää siis silti. 

Summa summarum: ei oikein rahkeet riitä tähän projektiin nyt, kun minä haluaisin toteuttaa kaiken prikulleen ohjeiden mukaan. Mutta kyllä tämä tästä. Ja kirja on ihana ja inspiroiva — se on vissi.