Samppanja + saaristo + Salla

Ken olisi uskonut, että sielunsiskoja voi löytää vielä 30-vuotiaana? En minäkään, mutta kyllä niitä voi. Väitän löytäneeni äskettäin kaksi – ja mikä omituisinta, vielä samana viikonloppuna.

Toinen heistä on nimeltään Salla. Keskiviikkona Salla tuli kylään – ensimmäistä kertaa meille kotiin. (Tätä ennen olemme tavanneet likaisissa motelleissa eikussiis turkulaisissa ravinteleissa.) (Miksi käytän monikkoa, kun olemme tavanneet kerran?)

Leivoin romanttista iltaamme varten parsa-pekonipiirasta ihanasta Voisilmäpeliä-blogista. Ei sitä turhaan hehkutettu kevään parhaaksi piiraksi. Se oli ehkä jopa vuoden paras. (No, syksyn kantarelli-balsamicomarinoitupunasipuli-hässäkkä on kyllä myös huippispuippis.) Jumalaisen voikylläinen pohja suli suussa. Kun taikinan teki kerrankin just eikä melkein reseptistä ja ajatuksella, lopputulos oli fantastinen. Ja täytekin oli erinomainen. Ja kokonaisuus kaunis.

Ja mikäs tuo korkki tuossa onkaan? Aivan: Sallan tuliainen muutti koko illan vielä hippusta kauniimmaksi, kun kahden uupuneen kotiäidin aivot kuorrutettiin Moet & Chandonin roseesamppanjalla. Kevät pullossa! Suosittelen.

Piirahan ja kuohuvan voimalla pulputettiin saaristosta ja vauvoista ja saaristosta ja vauvoista ja saaristosta ja saaristosta, kunnes viimeinen juna otti ja varasti loistovieraan takaisin Helsinkiin. Ihan tyhmää.

Ps. Tämä merkintä saa tägilistan kuin runoista kauneimman: samppanja, saaristo, Salla.

Pps. Ymmärrän, että tämä viikko kuulostaa olevan täynnä tissuttelua ja naisten välistä rakkautta. Mutta kun se on.