Tag: vanhemmuus

Pakko puhua siitä yhdestä jätkästä. Taas. Uljas Aarre Alaska. Uljas Aarre fucking Alaska. Poika, joka pisti käsitykseni niin lapsista kuin vanhemmuudestakin uusiksi. Tämä on vähän niinku välitilinpäätös. Tai tällainen puolitien raportti. Ensimmäisenä syntymäpäivänään kerroin täällä, miten vaikea minun on usein ymmärtää tämän tyypin mielenliikkeitä. Ajattelin toiveikkaana, että ehkä kohta helpottaa. Sillä kyllähän koliikkirääpäleenkin kanssa helpottaa, […]

Joo, onhan se kivaa nähdä lastensa nauraa räkättävän yhdessä. Kylpevän yhdessä tai puhaltavan saippuakuplia yhdessä, sitten joskus. Varmaan on ihan kivaa nähdä, kun ne kävelevät hakemaan ylioppilastodistusta tai kajauttavat ekan Suvivirtensä. Mutta kyllä jokaisen mutsin mielinäky on silti tämä. Stressihormonitaso veressä laskee merkittävästi. Suupielet alkavat kivuta katonrajaan. Henki kulkee hitaammin ja syvemmin. Kamalan karua, mutta […]

Se tapahtui jo miltei kuukausi sitten: vauvavuoden ensimmäiset kolme kuukautta oli lusittu. (Olin vähällä kirjoittaa, että lusittu kunnialla, mutta tästä nyt on kunniat aika kaukana.) Oli lievä pettymys huomata, että taivas ei sinä päivänä auennutkaan. Tutkiskelin Neitsyt Marian lailla sydäntäni ja hahmotin, mistä oli kyse: koliikkivauvan kanssa kolme kuukautta on äkillinen helpotus, koska rääkymistä on kestänyt […]

Tammikuu tuntuu loputtoman pitkältä. Joulun vähäinenkin taika on ollut jo aikapäiviä tipotiessään. Meitä odottaa viikon kuluttua ihana parin yön minibreikki luksusmökissä Ahvenanmaalla. Se on ainoa asia, jonka voimalla olen porskuttanut koko loputtoman kuun. Liikuntaharrastuksen elvyttäminenkin auttaa. Mutta näistä huolimatta: väsyttää. Fyysisesti. Henkisesti. Onneksi väsymys on eri asia kuin masennus. Olen koko ajan onnellinen siitä, että […]

Meillä oli lapsuudessani kankainen, körttiläisen karu joulukalenteri, joka roikkui vanhempien makuuhuoneen ovessa joulukuun ajan. Sen kangasrenksuihin tonttu toi yöllä yllätyksiä — muistaakseni etupäässä suklaata tai muita pikkunamusia. Kun tonttu oli kiireinen tai muistamaton, kalenterissa saattoi roikkua aamulla rutistunut hedelmäpussi, jonka pohjalla oli kourallinen rusinoita. Tapitimme veljeni kanssa toisiamme pöyristyneinä. Pohjanoteeraus! Tuo kamala hetki koettiin vähintään pari […]

Kummihomma lähti lapasesta. Sulon kohdalla päätimme tiukasti, että neljä on maksimi. (Minulla itselläni on muistaakseni kahdeksan kummia, joten minulla on kummiöverit geeneissä.) Lisäksi Sulolla on bonuskummi Pariisissa, koska kyllähän jokainen lapsi yhden ranskattaren tarvitsee kummikseen – ihan siksi, että on teinivuosien reilimatkalle edes yksi turvallinen yöpaikka. Mutta niin vain kävi, että Uljaalla on nyt kuusi: […]

Hänellä on nyt nimi: Uljas Aarre Alaska. Uljas oli yksinkertaisesti nimipäiväkalenterin paras nimi, jota lähipiirissä ei vielä ollut käytössä. Aarre oli Aleksin maanviljelijä-isoisä, jonka kädenjäljestä nautimme yhä saaristossa jok’ikinen kesä. Alaska on ollut pakkomielteeni aina teini-iän Villi pohjola -fanituksesta saakka (yhä ykkössarjani – vaikka ironista kyllä, sitähän ei edes kuvattu oikeasti Alaskassa). Tämä tavaton viehtymys on […]

Neiti Veitola sen sanoi. Ja tuo pätee muuten kakkoskiekallakin. Paskan pizzalaatikon ääreltä, Uupunut -80 Mutta on niitä onnen hetkiäkin, joka päivä. Kukkalähetit pimpottelevat ovikelloa, isoveli jakaa pusuja pikkuveljelle, pikkuveli tapittaa maailmaa lautasenkokoisilla silmillä ja koisaa villavilttipesässä. Ja kuopuksen kohdalla tietää, että tuolla jossain odottaa vielä elämä, jossa on tilaa laadukkaalle kokkailulle ja paremmille yöunille. Se tieto […]

Ihanat lilyläiset kokoontuvat tänään syömään laatupizzaa ja siemailemaan alkoholijuomia ravintolaan, jonka olen halunnut testata sen avautumisesta saakka. Itse kiskon kotona maitoisen topinretkun sisästä esiin vuorotellen vasenta ja oikeaa tissiä ja ruokin pientä poikasta tunnin tai korkeintaan kahden välein. En ole katkera, en. Pitäkää hauskaa, siskot. Pistäkää slaissi postiin. Ensi vuonna sitten… Imettäminen on parhaimmillaan superihanaa, […]

Ensilumen sataessa synnytin torstaina keskipäivällä pienen pojan. Nyt ollaan kotona hormonihuuruissa. Ajatukset siis sahaavat akselilla tää on parasta, onnenitku nyyh – apua helvetti en selviä edes päivää apua apua.  Sairaalassa oli taas kamalaa ja imetyksen alku on tälläkin kertaa haastavaa ja tuottaa paineita. Vauvan itku ei sentään enää aiheuta valtavaa paniikkia, vain turhautuneisuutta. Se on […]