Täydellinen paisti

On pitänyt kesän (ja keväänkin!) aikana kirjoittaa niin monesta kulttuurituotteeesta. Claudie Gallayn pikkusievistä Tyrskyistä, järkyttävän höperöstä Rock of Agesista, Ewan McGregorin pantavuudesta Salmon Fishing in the Yemenissä, E.M. Forsterin söpön harmittomasta Hotellista Firenzessä, siitä miten näin Friends with Kidsin juuri oikeana päivänä enkä mennyt esimerkiksi eroamaan. Madagascar 3:n pressinäytöksenkin istuin läpi, mutta olisi enemmän sanottavaa leffan aikana nauttimastani kahvista.

Ja jos nyt jatkan samalla linjalla, niin nyt en millään ehtisi kertoa lukupiirissämme eilen käsitellystä Satu Taskisen Täydellisestä paistista. Muuta kuin, että ”ihan suosittelen” (ehkä turhin statement koskaan?). Absurdihko, vinksahtanut kertomus yhdestä pyhäinpäivästä wieniläisessä asunnossa. Herkulliset, mutta harmillisesti hieman puolitiehen jäävät henkilöhahmot ja kurkistus neurootikon päähän. Niin tarkasti havainnoitua ja raportoitua tajunnanvirtaa, että käämit ovat palaa: olen itsekin hermoheikko hössöttäjä, en halua sukeltaa näin syvälle neurootikon typerään mielenjuoksuun. Alkaa ahdistaa.

Kaiken rasittavuuden lomassa on kuitenkin oivalluksia ja hyvää huumoria. Tunnelma on salakavalan vangitseva ja teksti soljuu kuin kuuma sianrasva sormien välistä: 300 sivua on suhteellisen nopeasti luettu.

Ps. Jos kirjailija on Wienissä asuva Satu Taskinen, voiko kukaan pitää Wienissä asuvaa päähenkilöä, Taru Korhosta, minään muuna kuin kirjailijan surkeasti naamioituna alter egona? Sangen naiivi ajatusmalli tämä, mutta envoimitää.