Terveiset Vekkulasta

Täällä ollaan, uudessa kodissa. On kaksi nojatuolia ja pieni, mummolan navetasta tongittu lampaantalja. On kaksi hempeää krumeluurikakluunia odottamassa klapeja ja syysiltojen tulta.

Ihmeelliseltä ja onnelliselta tuntuu. En kestä välitiloja, joten vaadin, että tulemme tänne yöksi heti sinä päivänä, kun avaimet saadaan käteen. Se päivä oli eilen. Aleksi roudasi urhoollisesti futon-patjamme tänne ja yläkertaan. Suloa nukuttaessa kuulin ekaa kertaa joutomaan tuolla puolen kolisevat satamajunat. Ne tuovat joka ilta iloisia matkustajia Ruotsin-laivalle ja sieltä takaisin. Romanttinen, tyynnyttävä ääni.

Pihalla nähtiin jo ensimmäinen vapaana ilakoiva kissakin. Hyvä merkki. Tervetuloa saaresta kaupunkiin, Miska ja Veli.

Viikkaan tarmokkaasti käsipyyhkeitä pinoon ja etsin optimaalista kaappia niille. Tämä on ihmeellinen vaihe, kun kaikelle etsitään paikkaa. Aluksihan kaikki näyttää aina ihanalta: niin paljon säilytystilaa! Saa nähdä, pitääkö ensi-innostus kutinsa. Mutta voi hyvät hyttyset, miten nautin tästä tilasta. Neliömäärä ei ole ihanan kodin tärkein kriteeri, mutta kyllä siitäkin saa paljon irti. Nam.

Palaan jälkiruokakulhojen lajittelupajalle, kuulemiin! Tervetuloa kylään!

Ps. En usko, että kebab-ravintolat säilyisivät pystyssä, ellei olisi ilmiötä nimeltä muuttokausi, jolloin jokainen haarukka ja lautanen on vielä kadoksissa ja joka ilta yhdeksältä huomataan, ettei olla syöty mitään ja juostaan vuorotellen joku kammottava styrox-rasia kadun toiselta puolen. Sinne meni se ruokaremppa sitten, niiiii.

Pps. Jos lähtisit etsimään puutarhakalusteita (etkä asuisi Helsingissä Peroban välittömässä läheisyydessä), mistä lähtisit liikkeelle? Olen saanut jo kaksi suositusta ”kirppikseltä”, mutta en muista koskaan nähneeni kirppiksellä puutarhakalusteita! Johtunee siitä, etten ole koskaan sellaisia etsinyt.