Tyttöjen välisestä ystävyydestä

Tyttökerhot, parasta maailmassa. Ja ystävät ylipäätään.

Turun tyttöjen kanssa pidettiin tällä viikolla kortti-iltaa ja askarreltiin kukin kolme korttia ystäville tuolla jossain. Korttitehtaani pyörähti tehokkaasti käyntiin (kiitos teippien: minäkin olen teippilahkon jäsen!), joten väkäsin reteästi neljä. Muistin yhtä synttärisankaria, yhtä kummityttöä, yhtä johon pidän yhteyttä liian harvoin ja sitten vielä yhtä, jota tahdoin pyytää tulevan vauvelin kummiksi. Sylikummiksi peräti! (Te taidatte kaikki kummityttöä lukuun ottamatta lukea tätä palstaa. Ai lav jyy.)

Leikeltiin, liimailtiin ja syötiin hädin tuskin kasassa pysynyttä kermaista marjapiirasta. (Lehtitaikinapohja uuniin, sitten ranskankermaa ja kuohukermaa sekaisin vaahdoksi, levitä taikinan ylle, ja vielä marjoja päälle. Simppeli kaloripommi!)

Tänään on luvassa vielä astetta intensiivisempää, kun saan alkuperäisen Tyttökerhoni (registered trademark) yökylään. (Lähetin Sulon ja Aleksin yöksi nonnalaan ja annoin luvan palata aikaisintaan vuorokauden kuluttua.) Meitä on yhdeksän — tänään paikalla kahdeksan. Yhdellä on lapsenvahtiprobleema. Viimeksi oltiin koko poppoo koossa viime marraskuussa Köpiksessä — sillä erotuksella, että silloin yhdellä oli alkuraskauden pahoinvointiongelma. Joku maailmankaikkeuden lainalaisuus tämä nyt on, että meitä kaikkia yhdeksää ei saada saman katon alle yhdellä kertaa. Ehkä se olisi jotenkin liikaa tälle universumille.

Mutta kahdeksankin on aika hyvä luku. Toivottavasti kaikilla on pyjamat mukana. Ja lupaamansa juustot, sipsit, skumpat ja salaattitarpeet. Riikka tekee kasviscurryn, minä sipuli-mascarponepiirakan. Mikään valmistamistamme lajikkeista ei sovi millään tapaa yhteen, mutta sillä ei ole tänä iltana mitään väliä.

Sillä on, että kaikki ovat täällä. Ja että saadaan pulista, kunnes nukahdetaan pitkin koto-Vekkulaa. Olen tällä sekunnilla hyvin, hyvin onnellinen.