Uusia alkuja
Ecce homo: syksyn synnyttämä ihminen 2.0.!
Joillakin se starttaa elokuun puolivälissä, kun teillä alkaa keikkua liian isoja reppuja liikuttavan pienten ihmisten selissä, joillakin kalenterintarkasti vasta syyskuun ensimmäisenä. Ilmiö on kuitenkin sama: nyt pistetään elämä uusiksi.
En ole ollenkaan immuuni tälle, vaan päinvastoin pahinta sorttia. Viime vuonna aloitin ainakin suuruudenhullun Jutta-dieetin (joka oli muuten mielettömän hyvä juttu!). Jonain syksynä aloitin espanjan opiskelun, toisena ranskan ja kuvataideopinnot. Tänä vuonna tajusin, että työelämäni sisältää ihan tarpeeksi ramppaamista pitkin Suomea ja maailmaa, iltaisin kaipaan vapautta. Lapseni aloittivat luovan tanssin, josta olen vähintään yhtä innoissani kuin he itse, mutta minä päätin olla sitoutumatta yhteenkään viikoittaiseen iltaharrastukseen. Käyn salilla aamupäivisin vietyäni lapset päiväkotiin, illat tahdon jättää perheen kanssa nysväämiselle ja kaverimenoille. Ranskan verbit eivät enää taivu suussani mihinkään suuntaan, mutta oloni on tavattoman kevyt, kun kalenteri on iltojen osalta joustava.
Tarkoittaako tämä, etten olisi rakennellut ihania pilvilinnoja syksyn suhteen? Ehei. Kanavoin elämänmuutostarmoni arkeeni. Puntaroin tarkasti, mikä arjessani mättää. Kismitys kulminoitui kahteen kohtaan:
1) vihaan aamuja ja vihaan heräämistä (unentarpeeni on 9-10 tuntia yössä ja se täyttää aniharvoin). Aamut ovat tuskallista kiireen hokemista ja sekoilua.
2) illat kuluvat some-koukussa niin, että nukkumaan mennessä vituttaa, kun on vain runkannut Facebookissa koko illan.
Minä olen neurootikko, joka suitsii suurpiirteisyytensä vain ehdottomilla säännöillä. Muuten mistään ei tule mitään. Siksi rakensin kaavat täydellisille – tai ainakin entistä sujuvammille – arkiaamuille ja -illoille (viikonloppuina voi ryöstellä pankkeja ja vetää heroiinia as usual, who cares):
1) Herää varttia aiemmin, jotta saat herätä rauhassa. En pysty toimimaan, jollen saa maata varttia paikallani ennen nousemista. Nykyään kello soi 07:30 entisen 07:45 sijasta. Ehditään pussailla ja höpöttää lasten kanssa (joiden välistä poikkeuksetta herään, ja mieheni huitelee jo töissä) ja kaikki ovat paremmalla tuulella. Lasten ja omat vaatteet on valittu jo edellisenä iltana – ja tämä seuraava on kreiseintä: viikattu jo valmiiksi sängyn päätyyn käden ulottuville. Joskus laitan jopa piilarirasiani valmiiksi lipaston päälle, jotta saan tuikattua ne heti silmiini. Jos jaksan, olen laittanut myös keittiössä lasten jogurtti-/myslikulhot valmiiksi työtasolle lusikoiden kera. (Enää puuttuu, että sekoitan jogurttimyslisörsselin jo illalla jääkaappiin..) Pakkaan myös oman repun valmiiksi (jumppakamoineen tai muina spessutarvikkeineen), koska pahinta on aamuinen pakkaamiskiukkuni. Lisäksi laitan lasten ulkovaatteet valmiiksi lattialle kaikkia typeriä pikku asusteita myöten.
2) Lapset menevät nukkumaan 20.30. Hyödynnän loppuillan viisaasti. Klo 21-22 on varattu sarjojen katselulle eli valikoidulle tv-addiktiolle. Sain vasta Orange Is The New Blackin katsottua (tiedän — pikkaisenko olen myöhässä), nyt arvon sille seuraajaa. Koko viime kevään hoin, että en ehdi katsoa mitään. Nyt nautin suunnattomasti pötkötystunnistani, jolloin en tee muuta kuin tuijotan telkkaria. Klo 22 menen sänkyyn ja jätän älypuhelimen alakertaan. Puhelimeen ei saa koskea kymmenen jälkeen. Klo 22-23 ainoastaan ja vain luen. Tai harrastan seksiä. Mutta teen jotain kivaa sängyssä. Useimmiten luen. Sain äskettäin Tommi Kinnusen Neljäntienristeyksen päätökseen, nyt luen Eugenidesin Naimapuuhia. Olen ihan eri tavalla ihanasti uninen ja rauhallinen, kun en kuluta viimeisiä valveillaolominuuttia tuijottaen punaista notifikaatiopalloa. Suo-sit-te-len. Pari kertaa olen mennyt nukkumaankin jo kympiltä. Aamulla olo on kuin jeesuksella. Vau.
Luitte tämän litanian nyt säälivästi naureskellen. Eihän kukaan voi tuollaista säännöstöä noudattaa.
Mutta kuulkaas! Nyt kuukautta myöhemmin valtaosa illoista ja aamuista on sujunut prikulleen tämän mallin mukaisesti ja aivan jumalattoman hienosti. Uskomatonta, mutta totta! No: eilen lipsuin ja länkytin iPhonea yhteentoista silmät sirrillään peiton alla. En saanut unta, olin levoton ja olo oli huomattavasti vähemmän zen kuin lukuiltoinani. Tänään palaan saman tien ruotuun. Entiseen paskaan ei ole paluuta. Tämä toimii!